Diippii itsetunto kelailua.

Sergio toitottaa mulle usein "Please  Laura try to relax!"
Oon se tylsimys joka ei välillä, tai no oikeestaan aika usein, osaa rentoutua, vaikka ois lupa. Huominen huolettaa jo valmiiks.
Mä oon stressaaja, huolehtija ja murehtija. "Ahdistun" helposti ja ennen ku mitään on edes ehtiny tapahtua, oon jo vatvonu asioita monta päivää. Mun on vaikee keskittyä ja olo on epävarma. Vaikka mitään ei olisi edes tapahtunut. 

"Ollaan saatu paljon palautetta, joten huomenna töissä palaveri klo x henkilöiden z ,d ,g ja y kanssa.."

Tapahtumasta on joa aikaa. Mun pahin painajainen. En edes tienny koskeeko asia  suoranaisesti minua, ruokalistaa, tuotteita, annosten esillelaittoa, kokoa, ruoanvalmistusmenetelmiä, kehitetäänkö jotain, poistetaanko listalta annoksia vai olenko tehny työni huonosti? Saatan saada jopa varoituksen tai potkut. Hetken aikaa mietin niitä kaikkia tilanteita joissa asiakas olisi voinu valittaa jostain. Oikeastaan olin ehkä hoitanu työni  viimeaikoina aika huonosti. Ehkä olin liian hidas ja vaikka tein parhaani, asiakas ei saanut mitä odotti. Kaikki muut on varmasti tehneet asiat paremmin kuin minä. Ehkä mua pidetään nyt tyhmänä ja osaamattomana työntekijänä joka suoriutuu kaikesta vaan rimaa hipoen eikä olla varmoja, kannattaako mua enää edes pitää töissä. Kentien vastassa on julkinen nöyryytys työkavereiden edessä.

Kukaan ei ole aijemmin sanonut mitään. Ehkä mun olis pitäny tajuta. Ehkä ne on sanonu asioita mulle epäsuorasti mutta mä en ole vaan taas ymmärtäny ja ne kaikki muut miettii miten mulle voisi asioista sanoa, kun en ymmärrä edes yksinkertaisia vinkkejä. Miksi mä oon aina huonompi kuin muut? Miten voisin suoriutua paremin etten joutuisi silmätikuksi ja ettei tuntus että muut olettas  etten suoriudu asioista kunnolla. 

Onko tuttua? Et ole ainoa, meitä liiaksia stressaavia ylianalysoivia on ainakin me kaksi. Ja valitettavasti uskon että meitä on lisää. Omaa epävarmuutta on vaikea myöntää ääneen kun tuntuu että kaikki muut vaan pystyy asioihin helpommin. Ilman stressiä. Ihan varmasti kaikki muut ajattelee järkevästi, ovat tilanteen tasalla ja tiedostavat 100% omat heikkoudet ja vahvuudet. 

Kun omaa vääristyneen tavan ajatella ja stressata asioista ja lisäksi sen vielä  tiedostaa, ei voi myöskään välttyä miettimästä, olisinko suoriutunut tai ollut parempi jos en olisi stressannut ja miettinyt kaikkia näitä asioita. Ehkä asioiden turha kelailu ja vikojen etsimine itsestä vei kaiken huomion olennaiselta. Mistä voin tietää mikä on olennaista ja mikä ei, jos sittenkin olisi hyvä miettiä asioita. Tiedän että olisi parempi keskittyä positiiviseen ja onnistumisiin.  Mutta suljenko silloin pois asiat joita olisi hyvä kehittää itsessä?   No, en todellakaan tiedä. Uppoan syvemmälle epävarmuuteen. 

Usein mä yritän jäsennellä asiat mittasuhteisiin ja järjestää päässä tai paperilla ja kysyä itestäni nää asiat:

 Mikä o pahinta mitä voi tapahtua? 

Okei, järkevästi ajateltuna mitään niin pahaa ei voi tapahtua ettei elämä jatkuisi. En myöskään halua uskoa että en pystyisi kehittämään itseäni asioissa joista saan palautetta.

Olisiko mun pitäny tajuta että jokin on pielessä? Ei. Jos työyhteisössä ei pystytä antamaan tilanteissa suoraa palautetta ja käydä asioita läpi heti jotta asiat saataisiin korjattua, on se jonku muun häpeä kuin tekijän. On vaikea korjata tilannetta jos tekijä ei itse ymmärrä tai nää jonkun asian olevan pielessä. Turhaa siis stressaa siitä että muut ei puhu asioista suoraan. Ei oo sun vika. Ei jatkuvasti esimerkiksi tarvi yrittää miellyttää muita, ei edes varmuuden vuoksi. 

En voi vaikuttaa asioihin nyt. Miksi siis uhraan ajatuksia asioille joille en voi oikeasti edes tehdä mitään. Eämää on ja se jatkuu työpaikan ulkopuolella. Asiat joihin en voi vaikuttaa nyt, on turhia stressin aiheita. Asioita joihin voin vaikuttaa nyt, niskasta kiinni ja hommiin. 

Oletko selvinnyt tähänkin asti? Ilmeisesti olet kun luet tätä nyt. Luultavasti olet selvinnyt huomattavasti pahemmistakin tilanteista. Maailma ei kaadu tähän. Yks uneton yö asioita kelaillessa ei tapa ketään, vaikka väsymys tekeekin asioista vähän vakavemman tuntusia kun ne oikeesti on. Ainakin 50% ahdistuksesta johtuu siitä, etten nukkunu tarpeeksi. Hengitä syvään.

Ja mitä lopulta oikeasti tapahtui? Menin palaveriin, istuimme alas, keskustelimme hyvässä hengessä. Kävimme läpi palautteet, mietimme miten asioita voitais parantaa ja mitä tehdään jatkossa toisin. MINUN mielipidettä kysyttiin ja sain ääneni kuuluviin jos halusin. Sovittiin asiat ja oltiin yhtä mieltä. Asiat joita käytiin läpi, oli aiheellisia ja tuntui ihan hyvältä että ollaan oikeasti kiinnostuneita miten kehittää toiminta tapoja ja tehdä työtä paremmin. Jäi hyvä mieli ja jännitin turhaan. 

  Myönnettävä että tää oli uutta mulle. Useissa aijemmissa työpaikoissa palaverit oli lähinnä myynti- tai hävikkilukujen läpikäyntiä, pakollista selostus tulevista kampanjoista tai toimipisteiden välisistä myyntikilpailuista.  Eräässä työpaikassa taas palaverit meni lähinnä syyllistäessä, parin tyypin päälle päsmäröinnin ja muiden lyttäämisen hengessä. Olo palaverin jälkeen oli ettei mua taaskaan otettu tosissaan tai en saanut mahdollisuutta kertoa omaa mielipidettä. Huonot kokemukset siitä ettei asioista keskustella tai puhuta suoraa  on vaikuttanu ihan selvästi siihen etten oikein osaa luottaa ihmisiin joiden kanssa tiimityötä olis tehtävä. On ihan mukava huomata että asioista voi keskustella luottamuksella ja vastapuoli on kiinnostunut kuinka asioita tai työtapaa voitais kehittää. Niin sen pitäiskin mennä. Oma luottamus  itseeni on kuitenki hukassa.

Joskus toivois että olis olemassa jokin mittari johon verrata kuinka hyvä tyyppi tai työntekijä olen. Mistä tiedän että mun paras yritys riittää? Joku jolta kysyä voisinko tehdä vielä jotain paremmin.  En tiedä.

Haluun jakaa nää fiilikset siks että mä uskon etten oo näiden kanssa yksin. Oon todella pitkään tuntenu itteni riittämättömäks. Toivon että löytäisin itselleni työn tai alan jolla voisi  kehittää itseäni ja tuntisin itseni hyväksi ja osaisin olla tyytyväinen siihen mitä olen tehnyt ja saanut aikaan. Nyt musta tuntuu että oli asia mikä hyvänsä, niin mulla on parannettavaa tai hienosäädettävää ihan kaikessa.

Hyvä itsetunto ei sulje pois epävarmuuksia. Hyvä itsetunto tekee niiden käsittelystä helpompaa. Oon viime päivinä miettiny onko mulla oikeesti hyvä itsetunto vai onko se vaan mun oma illuusio jossa osaan toistaa sanoja ja tekoja joiden tiedän kuuluvan hyvään itsetuntoon. Tsemppaan muita ja toivon että muut arvostaisivat itseään sellaisena kuin ovat ja näkisivät itsensä kuten minä heidät nään. Inhimillisesti epätäydellisinä, omina, erilaisina arvokkaina ihmisinä, joilla kaikilla on omat heikkoidet ja vahvuudet. Jokainen meistä on ihan yhtä arvokas.  Rehellisesti, itsestäni ajattelen usein toisin.

Ajattelen tulevaisuudesta toiveikkaasti ja uskon että kaikki menee hyvin. Toivon että mä löydän oman paikkani jossa mulla on hyvä olla. ♥

Loppuun huomio jälkikäteen: voiko oma vahvuus olla se että on julkisesti heikko? :D