Viikon kuulumisia

Mul on ollu taas tosi stressin täyteinen ja huonosti nukuttu viikko. En oikein oo edes varma mistä kaikki stressi kumpuaa mut veikkaan et se on suurimmaks osaks ollu unettomuuden sivutuote. Oon myös nähny paljon ahdistavia unia. Viime yönä näin unta että leikkasin mun hiukset koska halusin ja hetken päästä mietin mitä olin mennyt tekemään. Kaduin asiaa ja mietin vaan kuinka monta vuotta kestää että mun hiukset on taas pitkät. itkin ja mietin että MITÄ MÄ OLIN MENNY TEKEMÄÄ? Ehkä mä en oikeessa elämässä ees suris asiaa noin paljo, hiukset on kuitenki vaan hiukset. Unessa se oli todella ahdistava kokemus. 

     Ens viikko onneks helpottaa ja löytyy myös päiviä jolloille en oo suunnitellu mitään. Nyt on ollu about joka päivä jotain, Ja oon kyllä joutunu vähä luovimaan aikatauluja ja kun en todellakaan oo mikään hyvä aikatauluttamaan omia tekemisiäni ni stressiähän tässä on vaan aiheutunu ja alisuorittamista siitä mihin tähtäs. Ja huvittavaa että oon omasta mielestäni "alisuoriutunu" ja jopa vähän pettyny itseeni kun olen kuitenki hoitanu yhtä asiaa lukuunottamatta kaikki hommat mitä piti, eikä mitään vahinkoa oo sattunu, etenkään muille ihmisille. Joten tarkemmin ajateltuna  osa stressiä  on vaa sitä että oon  turhan ankara itselleni. 

Ja asia jonka jätin tekemättä? Tein oharit kaverille. Ollaan semi uusia kavereita ja nähty harrastuksen ulkopuolella vasta pari kertaa. Unohdin koko asian että sovittiin kahvittelut ja muistin sen vasta seuraavana päivänä. Iski huono omatunto ja kelasin ettei kaveri ollu laittanu mulle mitään viestiä koska oli varmasti loukkaantunu kun musta ei kuulunu mitään. Tapani mukaan sysäsin  tän ikävän asian sivuun ja se jäi vaivaamaan. Nähdään kuitenki loppuviikosta treeneissä ni pyydän sit anteeks ja otan vastaan kaikki ikävät sanat siitä kuinka paska ihminen oon etten uistanu edes ilmottaa mitään. Asia alko tuntuu turhan isolta kaiken työhön liittyvän stressin ja väsymyksen ohella.

 Eilen nähtiin treeneissä ja heti ku astuin ovesta sisälle,  kaveri huus että mitä maanantaina tapahtu? Vastasin et en tiiä, anteeks mä unohin koko asian.  Sain vastaukseks että "joo, sama homma, herätin tyttären kouluun, olin pari tunti hereillä ja nukahdin sohvalle.. heräsin monen tunnin päästä ja ajattelin että kun et soittanu niin mennään joku toinen päivä. :) " Sovittiin uudet kahvittelu viikonlopulle. Ja taas, tein kärpäsestä härkäsen ja olis vaan pitäny samantien laittaa viestiä eikä sysätä ikävä asia sivuun, ja miettiä että no myöhemmin.  Oma hölmöys yllättää. Argh, kauan kestää et kasvan aikuiseks? Toivottavasti ei kauan, ois kiva olla järjestelmällinen ja tehokas ja hoitaa asiat niinku aikuiset hoitaa. Eiku tää taiskin olla osaks persoona, luonne ja opettelu-kysymys. Ja ainoo johon voin vaikuttaa on asioide oppiminen. Sitä en oo vielä selvittäny miten järjestelmällisyyden ja täsmällisyyden oppiminen onnistuu parhaiten. 

Meillä on nuuten boxilla crossfit kisat. Ihan vaan leikkimieliset, mut kilpailut silti. Mun treenit ja kehonhuolto on ollu viimeaikoina huonolla hapella kun on ollu "vähän kaikkea" ja alko jo harmittaa että nyt mun suoritus on varmaan ihan surkee huomenna. No tuskimpa on ja sitäpaitsi, crossfit on mun harrastus ja mä en todellakaan nosta kovimpia painoja ja tee parhaita tuloksia. Ei ole tarkotus, ei oo koskaan ollut. Mun harrastusten tarkotus on tuoda mulle iloa ja mun pitää nauttia tekemisestä, ei pelkästään maximi tuloksista ja nopeiden aikojen tahkoamisesta. Tärkeintä että mulle jää hyvä mieli. Ja yleensä aina jää. Tykkään lajista ja tykkään tyypeistä jotka harrastaa mun kanssa. Mun mielestä ehkä tärkein juttu on hyvä ryhmähenki ja tuolla ainakin kannustetaan kaikkia tasosta riippumatta. Tehään yhessä jokanen oman tason mukaa, kaikille yhtä rankkaa. Vaikka mulla ois huomenna vähän huono fiilis ja jännittäis, tai  lajit saattaa olla mulle teknillisesti vaikeita, niin voin silti olla varma et saan kannustusta ja paiskataan kättä hyvästä suorituksesta. Paras mihin huomenna pystyn. Ja lupaan olla tyytyväinen!

Tuhosin tänään mun kämmenet treeneissä ku en oo vieläkä muistanu ostaa niitä hanskoja tai lämsiä.. noh, toivottavasti ei vaivaa huomenna :D

Mut hyvää viikonloppuu kaikille, koittakaa levätä jos sellaselle on mahollisuus ja jos viikonloppu on työntäyteinen niin tsemppiä! :)

Vähän joulusta ja venezuelalaista ruokaa.

Ensi vähän asiaa tästä päivästä. Sunnuntai. Lepopäivä. Oon koko elämäni tehny vuorotyötä ja sunnuntai on aina ollu vaan päivä muiden joukossa. "Sunnuntaiahdistus" on mun onneks ollu tuntematon käsite. Mut nyt ku viikonlopuista on saanu nauttia vapaana ni onhan nää sunnuntai ikäviä. Vaikka mulla on huominen vapaa ni tuntuu että ei jaksais siirtyä uuteen viikkoon ja maailma on pysähtyny ihan vaan koska sunnuntai. Kaupat on kiinni ja kaupungilla on suhteellisen hiljasta. Ja sitäpaitsi tuntuu kropassa  pitkälle venyny eilis ilta, vaikkei tässä nyt mitään hirveetä krapulaa oo ollu missään vaiheessa. Aika skarppina kävelin päivällä 3km keskustaa hakemaan mun skootteria.

Mut toisaalt nautin mun olosta ettei tarvi tehdä mitään. Viihdytän itteeni kaikella aivottomalla toiminnalla, selailemalla vaikka youtubea.  Jossai vaiheessa havahtuu että mitä helvettiä mä täältä oikein haen ja miks katon näitä videoita? Havahduin ite tilanteeseen ku aloin googlettaa paljon Steel pan maksaa. Kuulostaa ihan ruoanlaitto välineeltä, mut se on soitin! Ja mä haluaisin osata soittaa sitä. Oikee Steel pan  tai Steel drum maksaa monta tonnia joten haaveeks taitaa jäädä. Kyse on siis alla olevasta soittimesta. Heh, ois vaan siistiä osata jotain taitoja joita ei moni osaa. Uuden opettelu on sitäpaitsi aina hauskaa. Etenki alussa kun kehittyy nopeesti.  Ja hei aika karibian meren soudit, pääsispä hetkeks pois täält tällä hetkellä kostealta ja tuuliselta Aurinkorannikolta.

         

Selailin myös myytäviä asuntoja tästä läheltää ja haaveilen että mulla joskus ois joku iso huvila uima-altaalla. Ja oikeestaan  tossa meijän naapurissa ois kerrostalossa ihan mun unelma asunto. mut se taas maksaa 40 kertaa enemmän ku hyvä Steel drum joten haaveks jää sekin. Alla muuten viikon ainoa "selfie" jossa esiinnyn, oon maailman laiskin ottamaan kuvia itestäni tai oikeestaan yhtään mistään.

 Sää on täällä  ihan hirvee tähän aikaan vuodesta. Tuulee koko ajan ja on tosi koleaa. Vielä ei oo satanu paljoa mut ens viikoks ois luvattu joka päivälle sadetta. Toisaalta useinkaan ennustukset ei pidä paikkaansa yhtään, välillä saattaa sataa vaikkei missään ois niin ennustettu ja välillä kun pitäis sataa niin ei sada koko päivänä.  Et tiiä sitte. Jouluvaloja on alettu asentaa ja pari viikkoa ni ne sytytetää. Raikas syksyne (eli kylmä ja ärsyttävä) sää tuo kyl joulufiilistä. Ikävöin joulutorttuja ja glökiä. Pakko ehkä huomenna käydä ostamassa luumuhilloa ja muut tarpeet.

Mut elämässä menee ihan mukavasti. Aika menee nopeesti ja ei oikeastaan haittaa yhtään. En pääse joulun jälkee suomeen niinku olin suunnitellu, nyt ei oo rahaa, mut ehkä myöhemmin keväällä. Vietetään joulu kahestaan sergion kanssa. En oikein tiiä vielä miten me se vietetään, mitä syödään vai mennäänkö johonki syömään suomalainen jouluateria.
   Viime vuonna anoppi teki joulun jälkeen Hallacoita. Klikkaamalla pääsee englannin kieliseen wikipedia artikkeliin kun suomeks tietoa ei juuri löydy. Ei edes yhtään reseptiä.  Siis Hallaca on  ruoan nimi. Venezuelalainen jouluruoka. Se on banaanin lehteen kääritty maissijauho "taikinakuoressa" oleva lihalla täytettyä juttu. Aika vaikee selittää ja niiden valmistukseen menee kauan mut viimenen valmistusprosessi ennen syömistä on keittäminen. On aika tavallista että joulun aikaan tehdystä isosta määrästä osa hallacoista laitetaan keittämistä vaille pakkaseen ja niitä syödään sit pitkin kevättä kyllästymiseen asti. Vähän ku meillä joulukinkkua ja sen jälkeen tehään vielä hernekeitto kinkun roippeista. En löytäny Hallacoista yhtään kuvaa ni etsin googlesta, havainnollistaa ehkä parhaiten millasesta ruoasta on kyse.


Ne oli mun mielestä tosi hyviä ja haluaisin kyl oppia tekemään. On kestäny hetki tottua maissin ja maissijauhojen makuun ruoissa mut tarpeeks monta arepaa kun syö ni erikoisuus häviää aika nopeesti.
 Arepa on myöskin venezuelalainen ruoka, Sekin maissijauhosta tehty "leipä" joka paistetaan pannulla ja sen jälkeen avataan ja täytetään eri täytteillä. Muistuttaa ulkonäöltä ehkä pitaleipää. Mut tosi hyvänmakunen jos tekee jotkut hyvät täytteet. sinne voi sisälle laittaa oikeestaan ihan mitä vaan. Viimeks tein täytteen kanasta ja lisäsin  vielä avokaadoa, juustoa ja creme fraicea. Ehkä mun pitäs tehdä arepan valmistuksesta videoi youtubeen. Saa nähä.

No ihan näin siistiltä ei mun tekemät arepat näytä kun tää minkä söin yhessä ravintolassa. Sairaan hyviä ne on silti!

Mut tulevaisuudesta vielä, Tammikuussa lähetään käymään Bilbaossa. Hiton pitkä bussimatka tiedossa mut odotan jo innolla!

Voidaanko paremmin jos tehdään vähemmän töitä?

Microsoft lyhensi Japanissa työviikon nelipäiväiseksi: myynti kasvoi 40 prosenttia

4 päiväinen työviikko. Hyötyjä lyhyemmästä työviikosta näyttäis tulevan etenkin luovilla aloilla kun palautumiseen jää enemmän aikaa. Kiire, stressi ja suorituskeskeinen ympäristö toimii tehokkaana luovuuden tappajana. Uskallan väittää että lyhyemmästä työviikosta ja pidemmästä palautumisesta on hyötyä myös vähemmän luovilla aloilla ja duunari ammateissa. Miltä kuulostaa enemmän aikaa perheelle, harrastuksille tai itsensä kehittämiselle? Aika hyvältä eikö? Pysyisikö motivaatio korkeammalla kun uurtaminen palkittisiin pidemmällä lepoajalla? Mut tottuuko ihmiset liian hyvään? Tuleeko lyhyemmästä työajasta uusi normaali? 

Luovuuden paras katalyytti on tylsistyminen ja  monotoninen tekeminen. Jatkuvan suorittamisen ja TO DO - listan täyttäminen stressaa ja vie tilaa ideoinnilta ja innovatiivisuudelta. Ne ajanjaksot kun olen tehnyt paljon töitä, en oikeastaan edes muista mitä tein, paitsi töitä. Kutsutaan kai oravanpyöräksi. Oma kokemus pitkittyneestä stressistä ja kovasta työtahdista sai ajattelemaan ettei alalla ole mulle enää mitään annettavaa. Uuden oppiminen tai suorituksen parantaminen ei kiinnostanut. Tunteen omaa työtä ja sen tärkeyttä kohtaan oli lähinnä "samaa paskaa päivästä toiseen".  Samat seinät kaatuu päälle joka päivä. Ei jaksa enää yrittään kun keskinkertanen menee läpi ja huomenna jatkuu samanlaisena. Miksi tulisin 15 minuuttia aikasemmin työpaikalle valmistautumaan työpäivään tai jäisin illalla auttamaan työkaveria? Miksi kehittelisin uutta tai yrittäisin enemmän jos lopputulema on vaan lisätyötä ja stressiä itselle. Ei jaksa yrittää. 

Mut jos 4 päiväinen työviikko tai lyhyemmät työpäivät on uusi normaali, tottuuko keho kevyempään työhön ja loppuun palaminen on yhtä tavallista kuin nytkin? Suomen 5 päivää töitä ja 2 vapaata viikossa on luksusta verrattuna espanjan ravintola-alan työkulttuuriin. Työehdot on käytännössä samat. lukuunottamatta palkkaa, pyhä- ja iltalisiä. Todellisuus on kuitenkin kaukana työehdoista  ja on normi tehdä 48 tuntia viikossa yhdellä vapaapäivällä. 800e/kk palkkaa.  Ei ole tahoa joka valvoo täyttyykö työehdot, ei ole liittoa johon soittaa jos teetetään ilmaisia ylitöitä. Helpoin vaihtoehto on soittaa lakimiehelle tai vaihtaa työpaikkaa. Lakimies on kallis joten täytyy vaihtaa työpaikkaa. Espanjassa työttömyysaste on tuplat verrattuna suomeen. Ei oo helppo vaihtaa työpaikkaa kun työttömyystuki on kerrytettävä työnteolla ja uutta työpaikkaa paremmilla eduilla on vaikea löytää. Ihmiset elää sitä arkea ja todellisuutta valittamatta tai osottamatta mieltä. Jos mä en halua tehä tätä työtä, joku muu tekee sen. Suomen 5 päivää viikossa ja liittojen määrittämät työehtosopimukset kuulostaa aika mahtavalta. Joku oikeasti huolehtii että saan sen mikä mulle kuuluu. Kaksi vapaapäivää viikossa  ei oo kaikille mahdollisuus. Mikäli meiltä vietäs edut ja liitot lakkautettas, tulis meteliä. Mikäli työaikaa lyhennettäisiin ja palkka pysyisi samana, tottuisko ihmiset liian hyvään? Tulisko meistä laiskoja ja stressin sietokyky laskis olemattomiin? En tiedä. Olis hauska lukea tutkimusta aiheesta miten ihminen sopeutuu ja tottuu esimerkiksi  työntekoon ja sen aiheuttamaan paineeseen ja stressiin. Mikä on ihmisen hyvinvoinnin kannalta optimaalinen määrä työtä ja kuinka paljon se vaihtelee ihmisestä riippuen. Kuinka paljon työkulttuuri vaikuttaa? Tulisko meistä lyhyemmällä työajalla saamattomia?

Ihmisiä hukkuu stressiin ja suorittamiseen. Monella ois potentiaalia parempaan ja itsestään sain enemmän irti jos sille olis aikaa. Mut se on liian monelle pelkkä utopia. etenkin matalapalkka aloilla. 

Oon tehnyt nyt osa-aikasta duunia ja mulla on töitä 2-5 päivää viikossa. Mun motivaatio mennä töihin on ihan toisenlainen. Oon löytäny ruoan uudestaan, ja musta on alkanu taas tuntua että olen hyvä jossain. Oon onnekas kun pääsin työhön jossa oon päässy myös hyödyntämään omaa osaamista enemmän. Mulla on paljon taitoja jotka on jääny käyttämättä kun ei vaan oo jaksanut tai saanu mahollisuutta käyttää niitä. Mulla on enemmän vapaa-aikaa ja oon opiskellu espanjaa, oon kehittyny treenatessa ja mä nukun paljon paremmin. Koti pysyy siistimpänä, oon tavannu ystäviä ja ollu sosiaalisempi. Myös sergio tekee tällä hetkellä olosuhtteisen pakosta puolikasta työaikaa. Riidellään vähemmän.  Kuulostaa aika ideaalilta tilanteelta? Mulla ois myös aikaa ottaa espanjan kielen lisäks toinen opiskeluprojekti. 

 80 euron vapaapäivä – paljonko palkkasi laskisi, jos tekisit nelipäiväistä työviikkoa?

Paljon mulla jää rahaa käteen? No ei juuri jää. Matalapalkka-aloilla lyhyempi työaika takaa kädestä suuhun elämistä ja stressiä yllättävistä menoista. Vapaa-aika on helvetin kallista. Rahaa mulla ei nyt juuri ole mut pärjään. Tää ei voi jatkua ikuisesti koska oravanpyörä  ja isommat tulot mahdollistaa aikalailla asioita elämässä. En oo materian tai suuren omaisuuden perään, osaksi opitusta tavasta elää pienellä rahalla, mut ei oo elämää ihmiselle kitkutella ja laskea jokasta penniä kun 200e yllättävä lasku laittaa koko talouden retuperällä ja jälkiä korjaillaa useampia kuukausia. Antaa näkemystä elämästä jolloin osa-aikatyöt tai työttömyys ei ole oma valinta. 

Summasummaarun. Ihan hirvee sana mut ei tähän keksi parempaa. Mä voin paremmin mut se maksaa paljon. On kyllä ollu jokasen pennin arvonen kokeilu elämässä. Moni yritys vois saaha työntekijöistä tehokkaampia ja enemmän irti luovaa puolta jos ihmisillä olis enemmän aikaa. Utopistista, I know. Mulle tää on ollu oma valinta ja oon super onnekas että oon voinu luoda itelleni tän tilanteen,

Uudesta duunipaikasta vielä, oli kiva kuulla lähiesimieheltä siitä että työilmapiiri on tärkeä ja tietyistä asioita pidetään kiinni että työilmapiiri myös pysyy hyvänä. Luottavainen olo siihen että asioita puhutaan ja kaikki on työntekijöinä samanarvoisia. 

Seuraavaks ajattelin puhua rahasta, paljon oon tienannu viime vuonna, paljon saan palkkaa ja mihin mulla rahaa menee. Oon ollu myös tilanteessa jossa mulle maksettiin vähemmän palkkaa kun muille. Perusteettomasti. Joten rahasta avoimesti puhuminen voi olla ihan paikallaa.

Ei kai muuta :D epämääräistä pohdintaa taas. 

Miks aina yritän epäonnistua?

Jaahas, blogi on ollu jo 3 viikkoa unohduksissa. Korjataan asia! Kirjotin itseasiassa jo yhden aika pitkän tekstin, jossa lähinnä ruoskin itteäni siitä etten oo ollu tarpeeks hyvä tai saanu tarpeeks asioita aikaan. Etten muka ole motivoitunut tai organisoi asioita tarpeeksi toimivasti. No mitä mun olis pitäny tehdä enemmän? En oo oikeestaan itsekkään varma. Enkä oo varma miten sitten oisin toteuttanu asiat että olisin enemmän tyytyväinen itteeni. Ehkä petyn itseeni varmuuden vuoksi. Koska en voi onnistua oikein missään tai jos onnistun, niin aina voisin olla parempi.  Ärsyttävää pessimismiä kun voisin vaan olla ylpee miten hyvin oon saanu asiat loppujenlopuks toimimaan. 

Tänään jäin itselleni kiinni siitä etten omasta mielestäni voi olla hyvä. Treenin päätteeks venytellessä yks treenikaveri tokas että "You are so strong! u got the best points, almost double than others!" Ja tähän oisin voinu tietysti vastata jotain että kiitos, oon kyllä tehny kovasti töitä ja voin olla ylpee itsestäni! Mutta arvatkaa mitä sanoin? "Yeah, but not enought!". Sain vastaukseks hymyn, tuhahduksen ja pään pyörittelyä. Toivottavasti  mun kommentti kuulosti vaan heitolta viitaten mun kunnianhimoon mut tunnen itseni. Oikeesti sanoin itelleni että Laura sä oisit voinu olla paljon parempi. Moni sai aikasemmista ryhmistä päivällä parempia tuloksia, olisit ehkä voinu yrittää vielä enemmän.  Jäin miettii asiaa.

Oon paremmassa kunnossa ku koskaan. Juoksen kovempaa ja jaksan kauemmin. En oo kokeillu maximipainoja hetkeen. mut huomasin  toissapäivänä että viime kevään maximit ei ehkä pidäkkään enää paikkaansa. Ei oo nimittäin ennen tuntunu 90%  helpolta nostaa. No maanantaina painot tais olla kevyemmät kun normaalisti. koska enhän mä voi olla hyvä. No olen mä. Saan kehuu itteeni että olin tänään ihan loistava, mun tekniikka on kehittyny tosi paljon esimerkiks power snatcheissa (raakatempaus). Mä yritin myös parhaani. Tein täysillä ja en olisi pystynyt parempaan. Saan olla tyytyväinen itteeni.

Voin paremmin ku koskaan. Syön enemmän ja mun hermoja kiristää vähemmän. Nukun myös suhteellisen hyvin. Oon pitäny kodin siistinä, lukenu, opiskellu espanjaa ja tehny lähes joka päivä hyvää ruoka. 

Mun kaikki kasvit ja pihakukat voi edelleen hyvin ja ne on hengissä. Palmu tekee uutta lehtee ja kohta siinä on jopa kaks lehteä vaikka se on ollu kuoleman partaalla useemman kerran ku tuholaiset valtas sen. 

Oon saanu videoita youtubeen. Ja ne on ollu mun mielestä  ihan kivoja. Vaikkei niillä oo paljon katselukertoja niin ne on mun näkösiä ja parasta mihin oon nyt pystyny. Tulevaisuudessa osaan ja ymmärrän enemmän miten olen ja mitä sanon, miten editoin ja silti mun olemus ja persoona välittyis. 

Oon myös oikeesti oppinu espanjaa. Ja alotan nyt toisen kurssin. Ensi viikolla!

Tosin Barcelona reissun video on edelleen kesken. Sekosin päivissä ja yhtäkkiä olikin jos tiistai vaikka luulin että on maanantai ja 21.10 ei ollutkaan sunnuntai.  

Käytiin Fmoksessa syömässä tiistaina. Siellä on kyl ruoka aina hyvää, ja kuvassa mun lemppari, rapu avokado salaatti! Sergiolla oli muuten synttärit maanantaina, vaik luulin että ne on sunnuntaina ja sitten luulin että olin luullut päivän väärin, vaikka olinkin oikeessa. Mut olin silti väärässä päivässä. Tarvisin kai jonku assistentin ja ulkoistasin kaiken arjen organisoinnin. Oon saanu myös uusia kavereita, ihan vahingossa. Ehkä eniten kiitos sergion ku sen kautta oo tutustunu moneen tosi hyvään tyyppiin. Vietettiin synttäreitä latino-kavereiden kanssa. On myös tosi kiva että oon tavannu täällä niin monta tyyppiä joilla kumppani on toisesta maasta ja puhuu eri äidinkieltä. Tunnen itteni astetta normaalimmaks ku suomessa, jossa taidan olla ainoa kaveriporukassa, jolla on ulkomaalanen kumppani. Täällä ei olla kummankaan maassa ja ollaa molemmat ihan yhtä pihalla Espanjan ihmeellisyyksistä, vaikka Sergio puhuuki äidinkielenä espanjaa. 

Kaikki ei aina oo hyvin ja oon mokaillu, tehny tyhmiä asioita, ollu välillä saamaton ja kiukutellu vaan yksin sohvalla. On ollu myös huonosti nukuttuja öitä ja aika monta riitaa sergion kanssa. Mut silti, hyvin menee ja mä oon ihan sairaan siisti tyyppi, Ettäs tiesitte!!

Ilmastonmuutos, ahdistaa muuten jokasta!

Tai jos ei ihan jokasta nin ainakin kaks kolmesta tuntee ahdistusta johonkin suuntaan. Jos ei itse ilmastonmuutos ahdista, niin ne kaikki aktivistit.   Oon niitä ärsyttäviä tyyppejä jotka jaksaa vähän turhanki usein perustella ja väitellä twitterissä ja facebook ryhmissä. Tässä yks tältä päivältä koskien ilmastonmuutosta. Mun vastaus ton oikeen puolimmaisen viestin jälkeen oli niin pitkä et helpompi avata omia ajatuksia tääl blogissa. Ja muutenkin  ilmastonmuutoksen suhteen.  

Suomi ei tuu pelastaa koko maapalloa, ei tietenkään. Ei se vaan oo mahollista et pieni maa yhtäkkiä muuttas koko maailman tapaa elää. Varsinki kun ihmisten välillä vallitsee kulttuurilliset erot ja jo erilainen ilmasto korkeusasteesta riippuen luo haasteita. Suomalaiset ei osaa neuvoa mikä on parasta lähellä päiväntasaajaa. Eikä ne tiedä siellä mikä meille on parasta. Mitä suomi voi tehdä? Suomi voi näyttää erimerkkiä, keksiä uusia innovatiivisiä ratkasuja ja vähentää maakohtasia päästöjä. Suomalaiset voi omaksua vähempi päästöisemmän tavan elää. Muutokset on hitaita ja ihmiset oppii uusiin asioihin vaan toistojen ja ajan kanssa. 

   Mut hei ihanko totta ettei Kiinan hiilivoimaloita pystytä sulkemaan tosta noin vaan ja vaihtaa vaikka aurinkoenergiaan? Mitä suurempi maa, sitä  hitaampia muutokset on. Ai mitenniin muka? miksei niitä asioita vaan säädetä ja päätetä ja asiat menee niiku halutaa? Noh.. arkisena esimerkkinä, koitappa valita matkakohteessa ruokapaikkaa ison kaveriporukan kanssa. Ei tuu olemaan helppoa, itseasiassa syömään lähtö on jo venähtänyt kun osalla kesti vaatevalinnat, meikit ja suihkut. Tai sitten jollai jäi puhelin tai rahapussi. kengätkin oli hävyksissä.  8 hengen porukassa 2 haluaa pizzaa, 2 sanoo ihan sama, 2  haluaa intialaiseen ja 2 on itseasiassa vielä hotellihuoneessa etsimässä sitä rahapussia. Ihan samat on niin kiukkusia että tiuskii muille, pizzan syöjistä toinen on ehdoton oman ravintolavalinnan suhteen ja muut ei jaksa enää odottaa rahapussin etsijöitä. Etsijät palaavat ja päädytään pizzaan. matkalla kuitenkin yks ehdottaa että jos sittenkin mentäs sinne missä oltiin eilenkin. Pysähdytään siis keskelle katua pohtimaan että vaihtusko sittenkin pizza siihen eiliseen kreikkalaiseen. Suurinosa kallistuu kreikkalaiseen ja pizzerian valinnutta kismittää. Valitusta nälkäkiukkusena, mutta vaihdetaan suuntaan ja kävellään takaisin sinne misttä tultiin ja jatketaan matkaa toiseen suuntaan. aikaa on menny ehkä tuplat verrattuna siihen mitä suunniteltiin. 

Puolison kanssa kahestaa homma on huomattavasti sujuvampaa. Hyvällä tuurilla vaan toisella on nälkäkiukku.  Kompromissit on helpompia ja liikkuminen kahdestaa helpompaa. Ja nyt jos ei joku tajunnu ni Suomi on toi pariskunta ja Kiina/ joku muu iso maa on toi kaveriporukka. Maailma muuttuu ja asiat tapahtuu, mut hitaasti, mitä laajempaa joukkoa ihmisia asia koskettaa ja mitä isompaa pyörää täytyy pyörittää. Me voidaan kehittää jotain, joka voi tulevaisuudessa palvelella esimerkiks koko Kiinaa ja vähentämään päästöjä merkittävästi. Miksei? Siinä ois markkinarako.  Keep going jos on yhtään ideaa, ilmastonmuutos on kuuminta hottia just nyt ja ihmiset on tosissaan valmiita kokeilemaan uusia asioita olojen parantamiseen. 

Mut mitä omaan kulutukseen ja päästöihin tulee. Mulla on auto suomessa, Volvo s60 D5. Mulla on  täällä myös derbi boulevard 125cc skootteri. Lennän vuodessa 4-6 kertaa. Syön edelleen lihaa, käytän maitotuotteita.  Kuulostaako pahalta? Niin munkin mielestä.  

Mut sen sijaan voidaan ihan hyvin keskittyä myös positiiviseen:

- Syön vähemmän lihaa kuin ennen.

- Vältän uusien vaatteiden ostoa ja ostan mielelläni käytettyä/kierrätettyä. Käytän myös vaatteet ja tavarat loppuun.  Osa syy tähän on mun pihiys. En koe vaatteita ja muotia niin tärkeeks että tarvisin usein uusia. En muutenkaan osta paljon ylimääräsiä tavaroita vaan ostamisen ilosta. 

- Vältän turhia kemikaaleja. Esimeksiks huuhteluainetta pyykinpesussa, meikkejä hillitysti, ei turhia ihonhoitotuotteita. Vanulappujen ja kosteuspyyhkeiden sijaan oon suunnitellut et virkkaan kestolappuja, jotka käytän koneessa. Ja mikäli ostan jonkun tuotteen, käytän sen loppuun. 

- Asun keskimäärästä ahtaammin. Asutaan Sergion kanssa yksiössä. 

- Talvella säästetään lämmityskuluissa ja jos on kylmä, lisää vaatetta päälle. Kesälle nukutaan pelkällä pussilakanalla ja talveks on täkki. Vaihtoehtona ois tietty nukkua koko vuos samalla peitolla ja vetää kämppä viileeks/lämpimäks ilmastoinnilla. Mut säästetään rahaa kun ei käyteyä ilmastointia. Ilmastoteko ihan vaan siks että tässäkin ollaan pihejä.  

Siinä muutamia pieniä asioita mainitakseni. Ihminen tekee ilmastoteon pienillä valinnoilla. Esimerkiks jo siinä että valitsee kaupassa läheltä pyydettyä kalaa, vaikkapa muikkuja, sen sijaan että ostas naudanjauhelihaa. Perehdy mitä lähellä tuotetaan ja kannata paikallista. Suomi on täynnä  leipomoita ja sen sijaan että ostat sitä samaa kaukaa tuotua paahtoleipää ni ostappa ens kerralla lähellä valmistettu ruisleipä.  Jos asut yksin ja leipä tuntuu liian isolta, laita neljään osaan ja pakkaseen. Illala muistat vaan ottaa sulamaan palasen aamuks. Ai leipää on jo kuitenkin toimitettu kauppaan että ihan sama mitä ostaa? No niin on ja yhtäpaljon toimitetaan myös ens viikolla ellei kulutus laske. 

Kyl mä tiedän et kuulostaa vieraalle ryhtyä vegaaniks. Eikä jokapaikkaan todellakaan kulje julkista liikennettä. Oon kotosin sieltä mihin pääsee kyllä bussilla mut voi olla ettet pääse koko viikonloppuna pois jos on koulujen loma-ajat. Mut  on onneks satoja asioita jokasen arjessa, jossa voidaan tehä pien hyvä teko. Jos koet ilmasto ahdistusta ja tuntuu ettet tee tarpeeks ni ihan yhtä ahdistuneita on ne jotka ei edes aijo tehdä mitään. Tieto lisää tuskaa ja muutos pelottaa. Jos haluat ostaa sen Turbo moottoripyörän ja laittaa kylkeen I LOVE CO2 tarran ni anna mennä. Teet itestäs vähän naurettavan. (Varsinkin jos seuraavassa lauseessa oletetaan mun olevan jonku raiskaaja moniosaajan puolella?En oo ihan varma miten raiskaaminen liittyy ilmastoon?) Mäkin kapinoin ala-asteella läksyjä vastaan ku ne oli miusta ihan typeriä. Nyt jälkikäteen mietittynä ois vaan pitäny lopettaa se kapinointi ja ottaa vastuu siitä mitä tekee. Mut laura 10-vuotta piti päänsä siinä, mikä on kaikista kivaa.  Tähän voisin kertoo kirjasuosituksen. Tom Phillips: Ihmiset - näin munasimme kaiken. Kirjassa on laaja kattaus ihmiskunnan pieleen menneitä ideoita. Ollaan mm. tuhottu tätä maapalloa tai jopa ihmiskuntaa  ajattelemattomasti, kun ollaan tarvittu nopeita ratkasuja. Kirjassa todetaan mm. että ihmiset on surkeita tekemään kustannushyötyanalyysiä, kun hyödyn houkutus on liian suuri. Ja todellakin ollaan heikkoja houkutuksille, tehdään liian usein typeriä valintoja vaikka joskus vaikutus on pelkästään psykologinen. Ote kirjasta: 

"Ahneus ja itsekkyys liittyvät toiseenkin yleiseen virheeseen: pilaamme kollektiivisesti kaikkien muiden mahdollisuudet, koska ajamme kukin omaa etuamme. Yhteiskuntatieteissä tällaisten munausten ryhmästä käytetään nimitystä sosiaalinen ansa ja yhteismaan ongelma. Kyse on siitä että joukko ihmisiä tekee jotain, mikä yksin tehtynä ja lyhyellä aikavälillä on täysin harmiton mutta mikä suurella joukolla tehtynä ja pitkällä aikavälillä johtaa ikävyyksiin Usein tällöin tulotaan yhteistä luonnonvaraa ylikäytöllä. Esimerrki: Vesistön liikakalastus eli tilanne jossa kalakanta ei enää elvy pyynnin vaikutuksesta. Taloistieteessä on samansukuinen käsite nimeltään negative externality eli ulkoiset kustannukset. Kyseessä on kauppa josta kumpikin osapuoli hyötyy, mutta josta aiheutuvat kustannukset maksetaan muualla, jollakulla joka ei ole kaupan osapuoli. Ympäristön saastuttaminen on tässä klassinen esimerkki: jos ostat tuotteen joltain tehtaalta, sinä hyödyt ja valmistaja hyötyy mutta ne jotka asuvat tehtaan saastuttaman joen varressa, kärsivät."

Ilmasto muuttuu ja lämpenee, se on fakta, mut onks sitä ihan pakko vauhdittaa? Koko asiassa ei tarvi keskittyä siihen kaikkee negatiiviseen mitä ollaa tuhottu tai tuhoamassa, vaan mitä hyvää me voidaan tehä sen etee. sulkematta silmiä faktoilta. Kukaan ei tee isoja asioita yksin, ei edes Greta Thunberg. Jokanen ituhippi, vegaani ja aktivisti tekee huonoja ilmastoratkasuja päivittäin. Jokanen laihuttaja lipsuu jotkus ruokavaliosta, jokanen lintsaa joskus. Jokanen  ajaa joskus omaa etuaan ihan turhaan, ihan vaan siks koska ei ota asioita selvää tai mieti pidemmälle.  En itekkään oo mikää malliesimerkki, en todellakaan. Voin myöntää rehellisesti että mulla on helvetisti parannettavaa. Mut mä edes yritän. Asioista ei tarvi luopuaa tänään ja muuttaa koko elämäntapaa. Keskitytään pienten asioiden parantamiseen. Oli nyt kyse omasta arjesta, työpaikan arjesta, teollisuudesta tai vaikka maanviljelystä. Tarvitaan lisää kokeita ja tuloksia. Parhaat tulokset harvoin tulee ensimmäisellä kokeilulla.  

Jos kuulostaa valeuutiselta ja  Greta Thunberg ahdistaa niin ota asioita selvää. Vaikeiden kysymysten äärellä ihmiset menee helposti lankaan vahvistuharhoihin. Tiede ja tutkimukset laajenee ja kehittyy. Tässä maailmassa on muutakin kuin kuu ja aurinko ja taivaan isä säätämässä säitä. Vaikka se tuntuiskin parhaalta ja turvalliselta vaihtoehota. Voit ihan rauhassa uskoa et joku säätää säitä ja silti vähentää lihan ja maitotuotteiden käyttöä. Ainiin, jo tupakoinnin lopettaminen on oiva tapa hillitä ilmastonmuutosta, siitä kiittää ilmaston lisäks sun oma kroppa. 

Ja mitä lasten saamiseen ja yhteiskunnan jatkumiseen tulee, en ajatellut tulevaisuudessa jäädä lapsettomaks koska lapsi on ilmaston kannalta yks saastuttavimpia asioita. Mun jälkeläiset on syy miks haluun et tää maailma voi tulevaisuudessa paremmin. Pojasta polvi paranee ja jos meidän sukupolvi on opetellut jätteiden lajittelua niin seuraavalle se on normi. Sama  jatkumo uusista normeista päätee toivottavasti myös kasvisruoan tai kulutuksen kanssa. Mä tuun elämään oletettavasti vielä n. 60 vuotta. Mitäs hittoa mä tätä maailmaa pelastan ja kenelle kun teen kuitenki lopulta sen parhaan ilmastoteon ja saan päästöt nolliin. Kyllä kuolema on ilmastolle  kaikista kannattavin teko! 

Mitä jos.

Mun olo on taas normaali. Tai no suhteellisen normaali kun en oo oikein saanu nukuttua. En oo oikein päässy tuhlaamaa mun energiaa yhtään mihinkää, en urheiluun enkä oikein muuhunka Kun oon yrittäny minimoida riskit olla yhtään enempää kipee. Niin eipä oo oikein illalla tuli uni, eikä sen puoleen mielikään oo ollu kovin positiivinen ni iltasin lähinnä kiukuttaa.

Tänään oli kuitenki ensimmäinen päivä ku uskalsin lähtee lenkille. Teki ihan älyttömän hyvää, vähän hikee pintaa, matkaa tuli kartasta laskettuna about  6-7km josta puolet ehkä hölkkäsin. Loput matkasta kattelin maisemia, nautin hyvästä ilmasta ja kunhan haaveilin. Tai no, tuo on sitä mitä mä kai ylipäätäsä teen ehkä puolet mun ajasta. Oon kova tyyppi haaveilemaan ja kelailemaan asioita. Nautin vaan olemisesta. Niinku kaikilla muillakin ni kelat päässä ei aina oo mitään mukavia ja  mietin että mitä jos.

Oon tässä nyt kaks kuukautta koittanu tehä tubeen Draw my life - videoo, jossa siis periaatteena on piirtää ja kertoo mun elämä syntymästä tähän hetkee. En todellakaan osaa piirtää mut ihan oman itseni kannalta on oikeestaan aika mielenkiintosta käydä omaa elämää läpi. Miettii niitä kaikkia asioita jotka on vaikuttanu sen hetkisiin päätöksiin ja mihi elämä on sen jälkee vieny. Tavallaan aika raskasta koska suurimmat muutokset on tullu aina ikävien tuntemusten seurauksena. Kuka sitä nyt elämäänsä lähtis hirveesti muuttamaan jos kaikki on ihan hyvin. Paitsi on mulle tullu onneks vastaan ihan mukaviakin sattumia jotka on vieny eteenpäin ja en mä ilman niitä asuis ja olis täällä ja tässä tilanteessa. Toi koko projekti on aika haastava koska ihan kaikkia yksityiskohtia elämään vaikuttaneista asioista ei voi kertoo jo ihan muiden ihmisten yksityisyyden suojan takia. Ja et miten mä kerron asiat että ihmiset pystyy ymmärtämään mun kokemukset ja miks niitä asioita tapahtu. Ja mitkä niistä kaikista tapahtumista on ne kaikista eniten mun elämään vaikuttaneet asiat.
 Joku ehkä kelaa et miks mä sitten haluun nähä tän kaiken ajan ja vaivan tän asian suhteen? Siks että mä haluun et ihmiset tajuis et kaikille meille taoahtuu paljon asioita ja se just sillä hetkellä tapaama tyyppi on joskus ollu jossain muussa roolissa. Se ihminen ois voinu olla ihan eri tyyppi jos oisitte tavannu eri aikana, ja eri yhteydessä. Haluun tavallaa uskoo et ollaa joka päivä uusia ihmisiä ja meil on mahollisuus tehä asioita paremmin. Vaikkei meijän persoonat ja luonteenpiirteet katoa tai muutu, nekin kaikki piirteet näkyy eri tilanteissa ja elämänvaiheissa osa vahvempina , osa heikompina.

Mut mitä jos. Mitä jos mun elämä ois menny niinku sen suunnittelin. Jos lapsuuden haaveita ei lasketa niiin toivoin  teini-ikäsenä et mulla ois alle 25-vuotiaana ainakin yks lapsi, työpaikka, omakotitalo jossain landella luonnon ympäröimänä. Savitaipaleella kai. Ja olisin naimisissa jonku ihanan miehen kanssa. Kai  jonkun niistä mun ihastuksista joilta en sit oikein keneltäkään saanu vastarakkautta, tai jos sain ni sain myös sydänsuruja. Aina. Välillä myös kohtelua jota en todellakaan olis ansainnu. Asiat ei siis todellakaan menny niinku suunnittelin ja mulla ei oo mitään niistä mitä mulla nyt "pitäis" olla. Ei edes työpaikkaa tällä hetkellä. :D Mitään en haluais menneisyydestä muuttaa, en halua poistaa edes tyhmiä vanhoja facebook päivityksiä vaikka siihen on jopa mahollisuus. Oon tehny isoja virheitä. Joille ei  enää voi mitään. Ne kaikki asiat on tuonu mut tähän ja tehny mut tämmmöseks. En oo enää katkera, en vihaa ketään.  Mut silti haluaisin mahollisuuden nähä miten elämä ois menny jos oisin valinnu joitain asioita toisin. Jos oisinki saavuttanu ne kaikki haaveet ja unelmat joita mul joskus oli. Koska tätä mä en suunnitellu mut silti on ihan hyvä olla. En haluais pois.

Edelleenki oon ihan yhtä eksyksissä mitä mä aijon tulevaisuudessa tehdä. En tiiä tarviiko mun tietääkkä kun tähänki asti asiat on järjestyny ihan hyvin.

Oon hyödyllinen hyödytön.

"Ihanaa" Torstaita! Tää päivä on menny sisällä villasukat jalassa sohvalla torkuessa. Ihan hirvee olo ollu, nyt nyt särkylääkkeillä jo siedettävä. 

Siin mun piirtämä hirvee kissa. Käsialaan en kehtaa ees näyttää mut
tää on kai jo suuntaa antava :D 

    Mä kävin maanantaina ostamassa valkosen taulun (whiteboard?) johon voi kirjottaa tusseilla ja tein siihe itelleni viikko-ohjelman. merkkasin kaikki omat ja sergion menot ja se näyttiki ihan kivalle.  Noin niikun menojen puolesta kivalle koska mulla on ihan tosi huono käsiala ja oon ihan surkee piirtämään, joten se on oikeestaan tosi ruma. Mut vähän uutta intoa tähän viikkoo kun on jotain tekemistä oottamassa. No pieleenhän se meni kun tulin jo heti tiistaina kipeeks. Mulla oli tosi voimaton olo ja jätin treenit väliin.  Kävin silti ostamassa takapihan kukkapenkkeihi samettikukkia ja saniaista ja istutin ne. Tuli ihan kivan näkönen vaikka on vielä aika kesken. Vaatii useemman reissun ku ei ihan hirveen suurta tukkukuormaa saa skootteriin mahtumaa... Keskiviikkona alko kurkkukipu ja tänään torstaina se vaan paheni. Tuntuu että meni jotenkin koko viikko ihan hukkaan kun en pääse harrastuksiin ja joutu perumaan melkeempä kaikki menot mitä eiliselle tai tälle päivälle olin suunnitellu. Samoin huominen on kai pakko pitää vielä lepoo treenaamisesta. Vaik toivottavasti mul on jo huomen paljon parempi olo.  

Kipeenä oleminen masentaa. Tuntee ittensä tosi hyödyttömäks. Mulla on usein myös päässä joku ihme kuvitelma et täs maailmas liian moni asia on mun syytä, tääkin että tulin kipeeks. Ehkä en oo hoitanu kroppaani tarpeeks, syöny tarpeeks terveellisesti, jääny jotku vitamiinit saamatta tai liikkunu niinku pitää, tai että mul oli liian vähän päällä päivänä x kun tuntu vähän kylmälle. Vai stressasin jotain ja stressi laukas taas pakko lepotilan. Tai että oon vaan muuten huono ihminen. Suurimmassa osassa tapauksista ei kai vaan oikeesti voi mitään, mut jostain syystä sitä pitää itteensä edes vamuuden vuoks epäonnistujana. Noh,  tässä ei auta kun järkeillä et nyt pitää vaan levätä. Ehkä tää oli tarkotus ja tuli just tähän hetkeen tarpeeseen. Keuhkoja polttaa ja kurkku tuntuu karheelta. Eikä ruoka maistu. Sääli koska tuolla ois levy suklaata ja karkkipussi, mut nyt on tilanne se ettei ees sokeri  auta. Tilanne on siis tosi huono!! Onneks oon muuten tehny ruokaa pakkaseen ni ei tarvi alkaa laittaa mitään. jotai on kuitenki väkisin pakko syyä et olo kestäis jotenki siedettävänä.

Oon myös onnellinen ettei mun tarvi mennä töihin. Oon ollu liian monessa duunissa joissa tuntee häpeää kipeenä olemisesta. Tosin se liittyy osaks siihen mun huonommuden tunteeseen et ei voi näyttää muiden ihmisten silmissä heikolta. Vaikka ihan suoraan sanottuna kuinka helvetin typerä mä oon ollu? Kuinka typeriä on ollu mun työkaverit jotka tekee samaa? Asiaan liittyy myös ala kohtaisia paineita. Ravintola-ala on kovien duunareitten ala jossa tehdään pitkää päivää, jätetään ruokailut ja tauot välistä, eletään kahvilla ja tupakalla ja nollataan pää viinalla vapaapäivänä, sit kun sellanen joskus on. Sopii työnarkomaaneille ja niille joiden mielestä on ihailtavaa tulla pää kainalossa töihin, koska kuvitellaa olevamme täysin korvaamattomia. Noin niinkun karkeesti sanottuna. Toki ala ja siellä opitut normit vie mukanaan, vaikka pää nollaantuu itsellä useemmin urheilulla ku alkoholilla ja tupakkaa en polta, jää silti työaikana tauot ja ruokailut välistä. Vaikka niihin usein olis jopa aikaa niin  yllä on paine että työt ei lopu ja asiakkaat odottaa. Mut kipeenä töihin tuleminen. Sitä mä en enää halua tehdä, enkä tuntee huonoo omaa tuntoa siitä että paranen kotona. Olenko minä tai kukaan muukaan niin korvaamaton et pitäs mennä töihin tartuttaa työkaverit tai asiakkaat. Ykskä ravintola jossa oon ollu töissä, ei olis kaatunu vaikka oisin ollu viikon poissa. Eikä olis kaatunu vaikka joku työkavereista ois poissa, oltas pärjätty hetki ihan hyvin ilman yhtä tyyppiä. Alalla on myös paljon idiootteja jotka pitää tota paskaa yllä että ollaan jatkuvasti muka niin tehokkaita ja parempi ihmisiä kun tehään puolikuntosena töitä. Jaksetaan lesoilla pitkillä päivillä vaikka oikee osote ois kotona lepäämässä. Ei.  Ette oo parempia työntekijöitä. Ettekä parempi ihmisiä. Ootte itsekkäitä idiootteja joilla on yleensä kieli ruskeena. Sääli että ette pidä itsestänne huolta. Tartutatte muut. ja pitkitätte omaa sairautta. :)

Mutta toisaalta, jossei jotain pahaa ni hyvääkin. Oon nyt kaks viikkoa ollu lähes koko ajan kotona, ihan omasta tahosta kylläkin, mut alkaa jo tehä mieli lähtee muualle. Keksiä ens viikoks tekemistä ja näkemistä kodin ulkopuolelta. Oon mä nytkin tavannu muutamaa kaveria ja käyny harrastuksissa, mut oon pysytelly tässä 12km säteellä kodista koko ajan. Olis ihan kiva vaikka vähän kattoo tätä tai lähikaupunkeja turistin silmin. En oo ikinä oikein siihen ryhtyny kun en oo ehtiny koskaan pitää lomaa, tai jos olen ni loma on menny levätessä ja toipuessa ku mulla palautuminen vie aika paljo aikaa.  Perustelen aina mun huonoa "turismi tietämystä" että en mä osaa sanoa Savitaipaleesta yhtään enempää turistin silmin ja aika harvoin sieltäkään tulee vapaapäivinä lähettyä Lemille tai Lappeenrantaan katsomaan nähtävyyksiä. Mä en vaan oikein oo sitä tyyppiä joka suunapäänä tahkoaa kaikki aktiviteetit ja nähtävyydet ympärillä. Meen mielummin tonne metsään kukkulalle istumaan ja katon ku aurinko laskee vuorien taa ja  kaupungin valot näkyy tuhansina timantteina jossain kaukana. Mut voihan se olla et samanlaisia "tylsiä" kohteita aijon etsiäkkin. Mut mulle ne on just sitä parasta. ei liikaa ärsykkeitä.


Kävin vähän kävelemässä ettei tuu selkä ihan kauheen kipeeks tässä maatessa. Samalla reissulla ostin vesimelonin ja yhen tölkin limpparia. Jos ne ei kirvelis ja ärsyttäs kurkkua niin paljon ku suklaa ja karkit, jotain mielihyvää kuitenki kaipais. Ja ehkä ihan hyödyllistä hyödyttömyyttä hyvällä omallatunnolla. Ehtii kerätä voimia ja suunitella mitä kaikkee kivaa teen ens viikolla.  :)

On hyvä olla täällä.

Oon aika yllättyny itestäni. Olin aika varma et kun tuun takasin Espanjaan, mä joko makaan sohvalla saamatta mitään aikaseks ja ahdistun ku mikään ei kiinnosta, tai sitten mä biletän ja hukkaan aikaa ja rahaa ulkona käymiseen. Kumpaakaan ei oo tapahtunu. Mua ei edes huvita lähtee ulos. Muuta ku kauppareissulle tai harrastuksiin. Tai oleilemaan luonnossa. Mä en haluu hukata aikaa krapulassa makoiluun ja pilata päivää sillä etten saa mitään aikaseks. Darrapäivänä jää treenaaminen välistä ja tulee syötyä kaikkee shittii, eikä mikää juuri huvita. Alkoholi on kuitenki elintoimintoja lamauttava depressantti ja mulla mieliala laskee huomattavasti seuraavana päivänä. On niin paljon kaikkee muutakin kivaa tekemistä johon haluan keskittää energiaa.

Jollekkin muulle tää olis varmaan ihan kauheeta olla päivät vaan yksin kotona, mut mulle tää on ehkä parasta. En juurikaan kaipaa sosiaalista elämää sen enempää mitä saan harrastuksista. Siinä tulee kuitenki jo tunti päivässä muiden ihmisten kanssa olemista. Jos haluan jonkun kanssa jutella ni puhelimen päässä on aina joku jolle soittaa. Sitäpaitsi mun ystävät täällä on yhen käden sormilla laskettavissa, enkä oo niistäkä ees montaa muistanu nähä tässä vähän yli viikon aikana. Oon tosi huono pitää yhteyttä tai tapaamaan ketään. En vaan yksinkertasesti muista kysyä mitä muille kuuluu kun on oman pään sisällä koko ajan joku juttu menossa. Tykkään kuitenkin ihmisistä ja oon sosiaalinen jos ihmisten ilmoille lähen. En välttele ketään sillä että unohdan vastata tai ettei musta kuuluu mitään sataan vuoteen. Oon siitä yksinkertanen että jos ollaan joskus oltu kavereita niin ollaan edelleen. Ei kai se hiljaiselon aikana mikskään muutu. En muutenka tarvi jatkuvaa hälinää tai seuraa,  en oo koskaan tarvinnu. Lapsenaki mul oli aina joku leikki tai projekti menossa jonka kanssa puuhastelin yksin.  Viihdyn siis tosi hyvin yksin ja tavallaan ei harmita yhtään et Sergio on suurimman osan päivästä töissä. Vaikka onhan meillä tosi kivaa aina. Mut kaverit hei, jos ette ihan huku arkeenne ni mulle saa soittaa! :)

Oon joka päivä saanu kotona jotain aikaan, ihan vaan vaikka kotihommia tai tehny ruokaa. Ruoanlaittoon saan kyl kulumaa useemman tunnin ku siinäki tahtoo vähä ideointi lähtee käsistä. Tykkään kokkailla kaikkee uutta ja kokeilla uusia makuja. Sääli että joutuu pitämään ruokabudjetin suht edullisena, että ihan mitä tahansa ei pääse kokeilemaan. Mut halvallakin saa onneks aika paljon kaikkea. Mut kyllä mä joku päivä pureudun viel marketin kalatiskin kaikkiin merenelävii, joita en oo maistanu.

Takapiha alkaa näyttää pikkuhiljaa koko ajan siistimmälle, kyttäilen facebookin market placea jos löytyis vaikka edullisesti jotai juttuja tonne pihalle.  Niin, ja siellä ikeassa pitäs lähteä käymään. Noh, jos ens viikolla joku päivä.

Ens viikolle ajattelin tehä meille jääkaapin oveen kalenterin. Vaikka oonki ollu suhteellisen tehokas ni voisin vielä vähän tehostaa omaa ajankäyttöä ja olla esimerkiks perillä siitä että mikä päivä tänään on. Kuvittelin yks päivä että oon ollu jo ainakin 10 päivää täällä ku oon tehny vaikka mitä, mut olikin kulunu vasta 6 päivää tänne saapumisesta. Tänäänki meinasin lähtee kaupoille mut empäs lähekkään ku on sunnuntai ja kaikki on kiinni. 

Mä oon myös vähä rentoutunu alkuun verrattuna, oon aina ollu aika "kiree" tyyppi jonka on vaikee rentoutuu kun tuntuu et jos yhtään höllään niin kaikki kaatuu mun päälle. Loman ja vapaan oleilun jatkuva suorittaminen kun ei oo missään määrin järkevää. Kalenteri tai "lukujärjestys" viikolle auttas jäsentelemää asioita ja omaa tekemistä. Oon kova kontrolloimaan asioita ja tykkään pitää kaikki langat käsissäni. Mut mun kontrollifriikkiydestä ja vaikeuksista keskittyä sais ihan oman  potauksen. Ja jos en pääse toteuttamaan asioita omalla tyylillä tai saa siihen tukea, leviää pakka helposti käsiin. Tiivistetysti, mä unohtelen paljon asioita ellei asiat/tavarat oo järjestyksessä, mun ajatus harhailee ja esimerkiks  to do-listat on kova sana mun aikaansaamisen kannalta. Niihin on helpompi palata jos joskus sattuu huomaamaan et nyt taas jotain jäi, mut kun ei muista niin ei muista kun päässä on käyny 17496 ajatusta, ideaa tai tunnetta sen jälkeen kun asiaa ekan kerran sovittiin tai käytiin läpi. 

 Meillä on menny myös Neon kanssa ihan hyvin. En oo koskaan ollu kissaihminen mut ollaan alettu tulla yllättävän hyvin juttuu. Mitä nyt 5 yöstä neljänä vaihoin lakanat kun kissalla oli ripuli tai se muuten vaan kusi mun kylkee. Pissaaminen selvis protestiks vääränlaisesta kissanhiekasta ja ripulia aiheutu kun yläkerran vuokraemännän poika päästi sen syömää yläkerran kissojen ruokia. Se kuulema mauku oven takana ni poika oletti että se haluaa tulla leikkimään toisten kissojen kanssa. No ihan varmasti haluaa ja toi kissa haluaa myös syödä pussillisen ruokaa päivässä, kynsiä yöllä ihmisten jalkoja tai kävellä naaman päällä, kusta sänkyyn, purra kaikki kuulokkeen johot poikki, raapia huonekaluja ja kuopia mullat pois mun uusien kasvien kukkaruukuista. Mut ripulia lattialta tai sängystä en jaksa enää siivota. 

Tässä päivää päässäni läpi käydessä ja tätä kirjottaessa mietin vaan että oon aika onnekas nyt. Ihanaa olla täällä ja tehä juttuja joita on aina halunnu tehä. Tekee aivan helvetin hyvää ettei koko ajan suorita jotain eikä kukaan vaadi multa mitään. Voin rehellisesti yrittää parhaani ja se riittää. Koska yleensä "yritä parhaas ja se riittää" on suurimmas osas tapauksista ihan paskaa, ellei sun parhaas ylitä kaikkien muiden ihmisten tavotteet. Oon myös edelleen tosi toiveikas tulevaisuudesta, vaikken tiedä mitä aijon tehdä, mä uskon et mulle löytyy viel paikka. 

Piha juttuja, treffit ja treeniä

Piettiin Sergion kanssa date night. Tosin se ei ihan menny suunitelmien mukaan ku Sergio pääs niin myöhään töistä että se ravintola mihin ensi suunniteltii mennä, oli kiinni. Seuraavaks oliki sit haaste löytää ravintola jossa olis keittiö vielä auki. Meijät käännytettiin kahest paikkaa ovelta. Ja joo, mä tiedän, kun on koko illan laittanu ruokaa ja vilkuilee jo kelloa että pääsis tekemään loppuhommia ja joskus jopa kotiinki, ni just enne keittiön sulkeutumista tulleet ruokatilaukset tahtoo käyä hermojen päälle. Se kuitenki siirtää taas loppuhommien alotusta vähintään 15 minuutilla ja siinähä sitä viivästyy kotiinlähtökin. Mut toisaalta, asenne, tästähän mulle maksetaa auttaa ainakin itseä vaik harvoin tuntuu et sen muutaman euron vois jättää saamatta ja lähtee vaan kotii heti ku keittiö on kiinni. Mentii sit kuitenki yhteen tuttuun tapas paikkaan ja siellä sit tarjoilija sano et joo, 10 min aikaa tilata ruoat. Oltiin molemmat jo niin nälkäkiukkusia et ei menny kauaa ku oli ruoat valittu. :D 

Teki hyvää käyä yhessä syömässä, käytiin viel juomas muutamat ruoan jälkeen.

Alotettiin myös vähän pihan siistimistä, saatiin osa roskista pois ja myöhemmin mä saksin oksasaksilla murattia vähä pienemmälle alueelle. Se on kyl rasittava kasvi vaikka ihan kivalle näyttääkin, leviää ja kasvaa vaan tosi nopeesti ja alkaa äkkiä näyttää tosi epäsiistille. Se oli myös kasvanu tohon muuriin kiinni ja sai ihan kaikilla voimilla kiskoa betoniin yhdistyneitä juuria. Muratti on siis toi mitä kasvaa tossa "katoksessa". Toi kasvi on myös osaltaa muurahaisten vallassa ja on toisesta reunasta jonku mähmän peitossa ja menny lehdet kurttuu. En tiiä pitäskö ne oksat leikata vai ostaa jotai myrkkyä? Muuten toi katos alkaaki olla jo ton kasvin peitossa. Sillon ku muutettiin ni edellinen asukas oli jostain syystä laittanu poikki koko kasvin ja sitä oli vaan vähän toisessa reunassa, eli toisaalta hyvä että se leviää nopeesti kun nyt se näyttää jo ihan kivalle. 1 vuos ja 4 kuukautta meni aikaa. 

Toinen meijän pihan valtaaja on Trumpettiliaani. Se kasvaa murattiaki nopeemmin ja kasvattaa pitkiä "liaaneja" pitkin poikin, Oon vetäny koko kasvin monta kertaa poikki mut aina se vaan puskee uutta.  Se valtaa paljon elintilaa ja kasvaa risukoks. Nytkin se sojottaa miten sattuu, mut en raattinu leikata sitä koska se kukkiinyt aika kauniisti. Mut heti kun kukinta loppuu ni mä oon oksasaksien kanssa paikalla! Eipähän sojota  enää. Kun tuo kasvi ei oo juuri minkää näköne ilman noita kukkia. 

Oon yrittäny löytää nimiä näille kaikille kasveille täällä, osa ulkona olevista koristekasveista on meille suomessakin tuttuja huonekasveja, esimerkiksi jukkapalmu, kiinan ruusu tai limoviikuna. Luonnon kasvit onki sit asia erikseen. Niiden nimiä oon selvitelly aika hatarin tuloksin. Oon kuvaillu kasvia espanjaks googlee, mikä ei yleensä tuota tulosta (paitsi puut on helppoja) varsinkaan jos kasvilla ei ole kukkia. Kävin mä myös kirjastossa viime keväänä, sieltä sai ihan hyvin apua muutamii koristekasveihin joita en ollu ennen nähny mut fuengirolan kirjasto on vähän suppea ja... Ehkä olis aika jo uusia kirjakantaa uudemmaks. Mut tää on espanja, tuntuu että joka asiassa tullaan vähän jälessä. Esimerkiks täällä ei olla vieläkään luovuttu lankapuhelimesta, vaikka vähenemään päin onki. Nuorilla tuskin on enää kellään mutta vanhemmalla väestöllä kylläkin. Tästä tekis mieli jatkaa byrokratiaan ja muihin monimutkasiin outoihin juttuihin mut ehkä tällä kertaa keskitytään vaan näihin kasveihin ja meijän pihaan. Anyway, kysymällä joltain on selvinny myös aika monta kasvia ja suomenkieliset nimet saa selville wikipedian kautta, espanjakielisen/tieteellisen nimen kautta artikkeliin ja kielen vaihto suomeks.

Tässä myös yks kasvi jonka meinasin laittaa matalaks viime kesänä kun kasvin ruskeat reunat näytti niin rumille. Onneks en laittanu kun se alkokin tekemään oudon näkösiä "nuppuja". Helokolibrikukka on Etelä-afrikasta kotoisin oleva kasvi joka voi kasvaa Wikipedian mukaan parimetriseksi. Ton kasvin molemmilla puolilla ois tilaa laitta jotain kivaa kasvia kasvamaan, en vaan tiiä mitä. Pitäs päästä käymään jossain isossa puutarhaliikkeessä. Btw,  Neo ja Hugo on tehny tarpeitaan noihin kukka "altaisiin" joten ne pitäs siivota tai ainaki laittaa hitosee lisää multaa. Multakaupoille kai ensi. Skootterilla...
 Ei päästy vielä ikeaan ja meijän pitäs heittää vanhat tuolit tuolta pihalta roskiin, koska istuinosa on ratkennu ni ne on jokseenki hyödyttömiä. Ja rumiaki kaikenlisäks. Pitää ehkä kattoa jostain käytettynä terassituoleja. Hiljaa hyvä tulee :) En oo mikää mestari pihan laittaja mut tässähän sitä oppii. Oman pihan ja kasvien lisäks Espanjan luonto ja eläimet kiinnostaa muutenkin, Asutaan onneks täällä suhteellisen syrjässä niin on hyvä maastot ja "metsää" ympärillä. Karua mut omalla tavallaan kaunista vuoristomaisemaa.

Alotin muuten myös treenaamisen taas, Alku lähti sujuvammin ku odotin. Painojen kanssa joutuu vielä ottaa rauhallisesti mut tiistain treeni oli ku mulle tehty. Tykkään pitkäkestosesta treenistä jossa syke ja tahti ei mee oksennus-kuolema-puolelle mut tuntuu koko ajan rankalle. Treeni alko mailin juoksulla ja treenin keskiosassa piti juosta 800m. Juoksujen välillä ku oli soutanu 80 kaloria soutulaitteella ja tehny joka kolmas minuutti 10 burbeeta ni oli aika hölmö olo kun pää menis ja tekis mut jalat ei jaksanu enää tulla perässä. Mun juoksu oli varmaa näkemisen arvone ku en meinannu kestää pystyssä ja eteenpäin oli päästävä. 800m juoksun jälkeen piti polkea 80 kaloria assault bikella, ja sama homma, joka 3. minuutti 10 burpeeta. Loppuun vielä toinen mailin juoksu. Time cap oli 39 min. Ja mä pääsin 62 caloriin assault bikellä. Parempi tulos mitä odotin ja jäi positiivinen olo että pääsisin vielä halutessani parempaanki tulokseen. Ihanaa päästä taas tähänki rutiinii!

P.s. Mun näön tarkastus reissu optikolla poiki mulle silmälasit, Nyt loppu sit siristely!!

Romanttinen kotiinpaluu. Not.

Suomesta lähtemine oli taas vaikeeta. Se on aina vaikeeta ja nyt vielä vaikeempaa ku olin niin kauan poissa. Mut ei se oo helppoo lähtee espanjastakaa jos tietää et on pitkään poissa.

En tykkää lentokoneessa matkustaisesta, pienet penkit, huonot tilat istua, sattuu joka paikkaan, ei mitään tekemistä ja tosi vaikee rentoutua. Mun lento lähti kuuden aikaa aamulla ja lähettiin kotoa joskus puolen kahen aikaa. Ja koska mun unirytmi on kääntyny niin et nukahan 2-3 aikaa ni en nukkunu ennen lentokoneesee menoa ollenkaa. Aloin olla niin väsyny että olo tuntu kipeeltä. Kaikki äänet kävi korviin ja muut asiat hermoon. Mä oisin väsyneenä (ja nälkäsenä) valmis vaikka terroritekoihin kunha saisin olla ihan hiljaa ja rauhassa. Joutu kuitenki ihmistenilmoilla nielemään kiukun ja käyttäytymään. Istuin koneen etuosassa ja porukkaa ramppas vessaan, mun penkki oliki siinä just sopivasti niin että siitä voi ottaa tukea ku vesasta tulijaa piti väistää. Valmiiks kireet hermot oli entistä kireemmät ku joku rytkyttää penkkiä. Käänsin penkkiä makuuasentoo ja laitoin silmät kii. Seuraavaks alan nuokkua ja lopulta säpsähän siihen että mun otsa osuu vasemman vierustoverin olkapäähän. En tiedä sanoiko se mulle jotain koska mulla oli kuulokkeet ja käänsin taktisesti samantien päätä, välttääkseni yllättävän sosiaalisen kontaktin. Koitan rentoutua ja nojata oikeeseen olkapäähän mut säpsähän taas kun pää alkaa uudestaan kallistua vasemmalla istuvan jätkän olkapäätä kohti. Pakko kai pitää silmät auki ja sitkeesti kuunnella huonoks paljastunutta äänikirjaa. Lopulta nuokuin koiranunta noin tunnin. loput ajasta pelasin candy crus sagaa ja vaihtelin kahen huonon äänikirjan välillä. Toinen pitkästytty ja toinen oli niin monimutkanen ettei siinä olotilassa voinu juurika keskittyä.

Kympiltä Espanjan aikaa ulos koneesta, venaamaan laukkuja. Sitä vaan siinä penkillä istuessa kelasin et onko ihan pakko mennä 10 cm päähän siitä hihnasta oottamaan sitä laukkua? Sieltähän ne meitsin laukut jo kiitää hihnalla mut toinen lähti vetämään uutta kierrosta kun en päässy tarpeeks lähelle ihmisten vaan hengaillessa siinä hihnan vierellä. Ei muutaku toiselle puolelle kyttäämään, matkalaukut messiin ja junalippua jonottamaan. Siihenki pitää muodostaa joka laitteelle näköjään oma jono. josta oikeestaan vaan 2/5 vetää koska loput ei ollutkaan jonoja vaan ihmiset vaan hengaili siinä kun joku niiden kaveri ostaa lippuja. Sit taas akka laukkuineen junaan ja siitä taksilla kotiin. Olin perkeleen kiukkunen, väsynyt ja nälkänen. En halunnu muuta ku omaan sänkyyn ja nukkua.

Täs kohtaa vois varmaa odottaa romanttista jälleenäkemistä  Sergion kanssa, jossa mulle ois jotain syömistä  jääkaapissa ja  sänky puhtaine lakanoine odottamassa. Sergio lupas vaihtaa lakanat ja siivota kotona etten saa hermoromahdusta. Ilmotin aikasemmin että olen väsynyt ja en kestä sit yhtään mitään, hermot on kireellä ja haluun nukkua. No v-ttu mitä vielä. Koti oli kuulema siivottu, mun mielestä ei muuten ollu. Tiskiallas täys tiskiä, Lakanat oli vaihdettu. tai siis pelkkä aluslakana ja peittoa ei ollut koska kissanpentu teki siihen tarpeet edellisenä iltana ja Sergio oli laittanu kaikki muut lakanat pesukoneeseen ja ne oli märkinä kassissa pesukoneen vieressä.
  Sotkune kämppä ja mun kaikki huonekasvit oli kuollu. Samoin kaikki mun kasvit pihalta. Eniten vituttaa ihmepensas jonka olin jo keväällä saanu tekemään uutta, kun se oli aikasemmin pudottanu lehtiä ja voinu aika huonosti. Kaikki työ hukkaan, sitäpaisti se oli kallis kasvi. prkl. En ollu ihan varma A) poltanko koko vitun talon, B) kävelenkö vaan pihalle, jatkan samaa vauhtia lentokentälle ja otan ekan lennon takas suomee. En valinnu kumpaakaan vaan tyydyin vaihtoehtoon C), Hauku mies ja huuda naama punasena samalla kun raivosiivoa kämppää.

Mut hei, pakko silti antaa armoa kun toinen on tehny koko kesän duunia  keskimäärin 63 tuntia viikossa, yhellä vapaalla ja  pyöräilee 12 km töihin ja takasin. Mun skootteriin oli myös hommattu uus akku, jarrupalat ja eturengas. Mitään noista en pyytäny mut silti ne sain. Ja noh, olihan se imuroinu sohvan alta.":D" Olis voinu samalla vetästä nojatuolin altakin tietysti... Ja kävi se  mun kanssa siivoushommiin ku kiukuttelin menemää. Sain kyl kasan ihan mahtavia selityksiä. Tunnustan kyl olevani ihan hirvee nalkuttaja, valittaja ja kiukuttelija. Välillä ihan turhan ehdoton sille että My way or no way. Että se tunne kun katot suurennuslasilla keittiöpyyhkeiden ryppyjen muotoa, onks ne ravisteltu kunnolla kuivumaan laitettaessa.
Mut silti.  Oliko asia niin vakava ku siltä tuntu? EI. Ylireagoinko? KYLLÄ. Oisko vaan pitäny käydä nukkumaan ja rauhottua? KYLLÄ. Ens kerralla tiiän mennä ensi hotellii vuorokaudeks nukkumaan et pystyn ottamaan ärsykkeet vastaan huomattavasti helpommin. Asioistahan vois tietys keskustella ja sopia vaikka ihan paperilla että säännöt on selvät..

Kotityöt on parisuhteen yleisin aihe riidellä. Siitä oliki sit hyvä alottaa taas yhteiselo. Meillä tosiaan on aika erilaiset siisteyskäsityksen ja anopin kanssa kuukauden tässä meijän yksiössä asuneena tiiän kyllä mistä on opittu "no siivotaan joskus (jos siivotaan) ku jaksetaan ja tehään vähän sinne päin".   No, mun kanssa ku elää natsimeiningillä ja opettelee siivoamaan KUNNOLLA niin jos myö joskus erotaan ni seuraavalla on varmaan aika helppoa. :D Tietyille asioille ei vaan voi minkään ja vaatii kärsivällisyyttä puolin ja toisin ymmärtää toisen tapaa elää. Ja se pitäs vielä sovittaa yhteen oman elämisen kanssa. Jos jollain on sujunu yhteen muutto ja yhteiselo täysin mutkattomasti ni saa kertoa missä on salaisuus. Koska uskon ettei sellasta pariskuntaa oo olemassa. Ellei oo tietty koko elämän jo eläny yhessä ja oppinu sen kaiken yhessä mikä on se normaali. Sweet home Alabama.

Perjantai meni siis jotakuinkin päin helvettiä, olin kiukkunen , väsyny ja hämmentyny taas täst kaikesta maan vaihdosta ja pitkästä poissaolosta. Surin myös mun kaikkia kasveja ja pihaa joka oli ihan kiva alkukesästä. Ei muuten oo enää. No, ompahan tekemistä tällee työttömänä. kunhan nyt ensi toivun ja lopetan kaunan kantamisen. Voi mennä hetki. Ja joutuu ehkä vinkkaa et mun kokoelmast puuttuu nyt about kaikki kasvit. Hopi hopi kasvikaupoille.

Loppu ilta meni mulla vielä kotona järjestellessä, kävin kaupassa ostoksilla ja ostin kissanpennulle hiekkalaatikon. Eipähän tarvi lakanoita sotkea. Katoin sarjaa ja kävin semiajoissa nukkumaan. Tääl on muuten tosi kuuma ja musta tuntuu tosi hikiselle ja nihkeelle koko ajan. Ilma on ollu aika painostava ja pilvinen.

Aamulla maailma näytti huomattavasti paremmalle, eikä mun herkkä mieli nyt ehkä ihan niin järkyttävää tragediaa kokenu kuten edellispäivänä tuntu. Kasveja silti suren edelleen! Mut eiköhän seki unohu kun pääsen puuhastelemaan pihaa kuntoon ja saan uusia pikkuhiljaa tilalle. Kävin myöhemmin myös kaupungilla  ettimäsää kameralle jalustaa. ei löytyny sopivaa eikä edullista. Kävin hakemassa myös tavaroita entiseltä duunipaikalta ja oli kiva nähä muutamia vanhoja työkavereita. :)

Kyl tää tästä vielä. Kunhan joku yö saan hyvät yöunet. Elämä on taas normaalia.

Helpottaa

Olin just saamassa unen päästä kiinni kun havahduin. Mä kelasin päivän tapahtumia ja päälimmäisenä mielessä oli mun uusin video. Havahduin siihen että mietin oonko ihan oikeesti 24-vuotias. Valehtelinko vahingossa videolla koska muistin väärin? Yritin laskea päässä ja mietin että nyt menee joku vikaan, en mä voi olla. Laskin uudestaan ja otin vielä laskimen käteen. 2019-1995 = 24. Mitä helvettiä, miten tää aika on yhtäkkiä menny ohi? mitä mä oon tehny 20-24 ikävuoden aikana? Musta tuntuu etten ole yhtään valmiimpi tai varsinkaan vanhempi ku ennen. En tiedä yhtään enempää mitä haluan tehdä enkä toisaalta tunne myöskään kehittyneeni ihmisenä juuri mihinkään. En kyllä edes tiedä mihin olisi pitänyt kehittyä ja miltä nyt pitäisi tuntua? Tuntuu että mitään ei olisi edes tapahtunut.

On tapahtunut. Elämä jonka piti olla vaan välivaihe, muuttuikin eletyksi elämäksi. 4 eri työpaikkaa, kahden maan välillä ravaamista, uusia harrastuksia, parisuhde, uusia ystäviä, lukematon määrä hauskoja hetkiä, arkea ja juhlaa.
 Ja ettei elämä nyt ois liian ihanaa ni mukaan on mahtunu isoja huolia ystävistä ja läheisistä, parisuhderiitoja, unettomuutta. Loppuun palaminen, suoranaista vihaa ja katkeruutta epäoikeudenmukaisuudesta, menneisyyden virheiden (tuloksetonta) korjailua, arkeen  hukkumista ja olen myös kohdellut itseäni huonosti.
Oon myös oppinu päästämää irti asioista jotka ei ehkä olekaan niin tarpeellisia kuin kuvittelin. Oon oppinu keskittymään enemmän itseeni ja vähentänyt itseni vertailua muihin.
Tuntuu niin käsittämätömän hyvälle, että oon saanu omat voimani takaisi, oon oma itseni, jaksan puhua, jutella ja olla just se mikä oon. Olen toiveikas ja utelias tulevaisuutta kohtaan. Mun ympärillä ei oo enää sitä ahdistavaa ihmisistä ja ajatuksista koostuvaa joukkiota, joka tekee mut mitättömäks. Huonommaksi ja epäonnistuneeksi. Kelvottomaks kehittymään ja oppimaan tai viemään asioita eteenpäin. Tiedän että musta löytyy ajoittain uhmakkuutta ja sinnikkyyttä, viedä asioita eteenpäi, sellasia joita koen tärkeeks ja joita haluan itse olla tekemässä. En koe et tarvisin mainetta ja mammonaa vaan onnistumisen iloja.

XXX

Tää mun blogi on näköjään menny vähän tämmöseks ihme tuntemusten käsittelyks ja lässynlää jutuiks, mut tää on nyt täl hetkel ehkä paras tapa jäsennellä asioita. Saan asiat käsiteltyä kun niistä jää konkreettinen merkki johonkin. Kirjotin 14-19-vuotiaana päiväkirjaa ja oon säästänyt kaikki. Oon käyny siellä läpi tuntemuksia ja ihmissuhde kiemuroita. Jos osaisin käsikirjoittaa sarjoja tai näytelmiä, sais sieltä jokseenkin hyvää draamaa, karrikoituneine hahmoineen. Ehkä joskus. Asiat  (rikokset) joutaa myös vähän vanheta, ettei tuu kellekkään paha mieli.

Arkisempiin asioihin, Mun viimeinen työpäivä partarannassa oli eilen ja nyt tekis mieli itkeä onnesta. Tuntuu hyvälle, mulla oli hyvä kesä, hyvät tyypit töissä. Ihanat asiakkaat. Sain hyvää palautetta ja jo ekalla viikolla yks asiakas tuli kertomaan että mulla on kesätyöläiseks varsin ammattimainen ote asiakaspalveluun. Kiittelin kovasti ja oli pakko kertoa et mun ammattimainen asiakaspalvelu on ihan 8 vuoden harjoittelun tulosta. Oli kiva olla hyvä siinä mitä teen. Sain vielä pisteet kotiin että olin paikallinen. Meista kesätytöistä ainut. Oon myös viettäny lapsuuden kesät saimaalla veneellä reissailen ni löyty veneilijöiden kanssa heti yhteistä puhuttavaa. 

Mulla alkas viikon päästä treenaaminen ja ennen sitä pitäs ottaa vähä kolmen kuukauden lepsuiluu kiinni. Kävin tekemässä yhen treenin jo, about puolet pienemmillä painoilla kuin "noraalisti" ja nyt hyvä et pääs aamul sängystä ylös. Viikko aikaa kohottaa kuntoa, vaikkei viikossa nyt ihan huipputuloksiin pääse, ei kyllä oo tarkotuskaa. Pehmentää vaa laskua. 

Noh, jännä nähä mitä ens viikko tuo tullessaa. Nyt mulla on vähän kipee olo, varmaa helpottuneen stressin myötä. Katellaa! En taas jaksanu oikolukea ku on huono olo. Nyt meen sohvalle makaamaa, enkä tee mitään. Paitsi syön ja katon jotain sarjaa. Nautin siit et saan olla yksin.

Darra

En muista oonko koskaan ikinä videoilla tai millään puhunu siitä kuinka helposti mun kroppa ja pää menee sekasin esimerkiks alkoholista. Samoin myös unettomuudesta tai syömättömyydestä, toisinaa riittä se et nukun väärään aikaan tai syön vääränlaista ruokaa. Palautuminen "normaali tilaan" vie vähintään vuorokauden. Oon muutenki kelaillu et mikä on ihmisille se "normaali" tila, kuinka paljon pitää sattua tai olla oireita että niihin pitäis puuttua? Normaali olotila on kuitenkin niin subjektiivinen käsite ettei kai sitä voi pahemmin vertailla tai mitata. 

Oon kelaillu onks kellään muulla tämmösiä ongelmia mut mä epäilen että valtaosalla ei koska päihteet, sokeri, suola, kofeiini ja rasvainen ruoka ois kiellettyjen listalla.

Mut Alkoholi. Ehkä se kettumaisin. Vaikkei muuten darra iskiskä muutamasta lasista kaljaa tai viiniä ni mä saan migreenin. Ja siis migreeniin ei auta normaalit särkylääkkeet ja välillä jomotus on sellasta ettei siltä saa kiinni ees omista ajatuksista, on aurallista migreeniä ja näköharhoja, puhe takeltelee ja toiselta puolelta kasvoista häviää tuntoaisti. Tai sitten vaan jomottaa  silmän taakse monta päivää putkeen. Vesi valuu silmästä ja tuntuu et joku kaivautuu kohta puukolla mun pään sisältä. 

Ja never forget Juhannus 2016. Mun elämäni huonoin juhannus ever. ( lukuunottamatta sitä kun olin ehkä 11-vuotias, oli helle ja mä olin kuumeessa. Oltiin Saimaalla saaressa ja mä vaan itkin. Ruokakin maistu ihan paskalle. ) 21.v Ensimmäinen migreeni sitte teini-iän. Oli pyhät, eikä mulla ollu mitään täsmälääkitystä. Vetelin eri nappeja naamaan, perus särkylääkkeitä, ei mitään vaikutusta. kokeiltii tonnista ja seuraavaks panacodia, hauska lääke, rento olo mut päätä kivistää edelleen. Oisin kai kiukkusena migeenistä vetässy vaikka alkoholilla pään täytee et kärsitään nyt sit kunnolla, mut mul oli antibioottikuuri. Sinnikkäänä ihmisten ilmoille ja  ajattelin pitää itteni kiireisenä ja ajella moottoripyörällä ympäriisä, Ei muuta ku tankkaamaan. Huoltsikan mittareilla vastasin puhelimeen just ennen ku aloin tankkaamaan. Höpöttelin iskälle juhannussuuunnitelmia, tottumuksesta nostin sen mustan pistoolin ja nii... Laskin tankkii dieseliä vaikka ysikasiahan mä suunnittelin. Se siitä sitte. Onneks ei menny paljon. Otti päähän. Aika helvetisti. Ja vielä ihan kirjaimellisesti. 

 Aina ei tarvi ees olla hirveessä humalassa, niin mä oksennan vatsahappoja seuraavan päivänä, eikä ees vesi kestä sisällä. Oon useemman kerran maanu sängyssä ja oksentanu suoraan lattialle kun ei vaan ehi vessaan tai oon niin huonovointine ettei vaan yksinkertaisesti kykene. Toisaalta toi oksentelu voi olla osa migreenin oireita tai sitten oon juonu jotai väärää. Oon koittanu tehä selvityksyä (tai oikeestaa itteni humallutuksia) mikä aiheuttaa pahimman darran. Ja myönnettävä et tutkimukset ei oo tuottanu tulosta. Hauskoja iltoja mut ihan karseita aamuja. Alkoholin määrästä tai laadusta riippumatta. Alkoholi pilaa mun unen laadun ja mua masentaa seuraava päivä. Kaikkee tähän riittää yks juoma kun en enää saa unta ja asiat pyörii päässä. on levoton olo ja tekis mieli liikkua tai tehdä oikeestaan ihan mitä vaan ettei päässä liikkus mitään.
Ruoka ei maistu. Ykski pien kalja ni mä en saa enää ruokaa alas, enkä voi käsittää baarin jälkee grillille menoa koska ei ole nälkä ja kaikki mitä saa survottua alas, tulee puolet nopeemmin ylös.

Juhlat ahdistaa. Ja siitä puheenollen mulla ois kivat bileet tiedossa ens viikonloppuna. Juhlien tarkotus on kai pitää hauskaa ja viettää aika, mut mua ahdistaa. Mut mitä jos mulle jää käteen vaan morkkis ja hirvee darra. Fyysisen pahan olon lisäks kärsin morkkiksesta. En oo mikään mega nolo, mun pahimmat julkkiset sekoilut on onneks jääny sinne täysi-ikäisyyden kynnykselle. nykyään päässä pyörii kelat siitä mitä sanoin, miten sanoin, mitähän ne nyt taas ajatteli, oonko jotenkin tehny itestäni naurettavan. Vastaan nyt itselleni ja kaikille muille samojen kelojen kanssa sängyssä pyöriville.

Et oo tehny itsestäsi naurettavaa, jos oot, kaikki mokailee eikä tilannetaju oo aina kohdillaan selvinpäinkäää. Mikäli oot ollu viettämässä aikaa sun kavereiden kanssa, Ne tuntee ja tietää sut, ne ei muuta omaa mielipidettään yhden hölmön kommentin takia. Toisekseen, tuskin kukaan muu kuin sinä itse, kiinnitit tilanteeseen mitään huomiota. Ei kukaan muista muiden sanomisia enää edes viikon päästä kun kaikilla muillakin pyörii ne omat asiat mielessä. Mikäli joukossa on ollu tuntemattomia, ihmiset hyväksyy yleensä toiset ihmiset aika helposti, eikä yksittäisillä sanomisilla useinkaan oo painoarvoa jos kokonaisuus ulosannista on muuten  ihan fine.

Kyllä se alkoholi vaan on hauska asia. No ei ole. Minkä helvetin takia edes juon? No en tiedä. Joutas kieltää koko litku. Mut kai mä vaan tarvin vertailukohteita siihe, kuinka mukavaa se elämä onkaan selvinpäin. Ilman mitään päihteitä on aina paras olla. Tällä hetkellä tuntuu ihan hyvälle. :)

Pahimmat darratarinat ja kännisekoilut jääköön viel toistaseks pimentoon. Ehkä joskus vertaistuen varjolla voin kertoa kuinka nolo oikeesti olenkaan ollut.

Teen kuvassa henkistä ja fyysistä kuolemaa.  Harmi etten ikinä muista ottaa kuvia mistään. Tai en tiiä onks se mikään harmi, parempi ettei vahingossakaan kaikki pääse julkiseks. :D

Edit: Ja miksi juon? Koska se on joskus ihan hauskaa ja toisaalta oon valmis maksamaan sen minkä joudun. En juo kauheen usein koska en oo kai ikinä vapaalla. Olisin kai alkoholisti jos en sais niin pahoja oireita ja tuntis sitä perhanan laskuhumalaa puolen tunnin päästä ekasta juomasta, ellen ota toista ja jatka nousukiitoa siihe saakka ku ei oo enää mitään tolkkua. Lol

Tahtoisin myös tietää miltä muiden darrat tuntuu. yhtä kamalalta ku mun?

Miten sä oot vieläkin täällä?

 Oon nyt viimesen viikon sisällä saanu useemman kyselyn että " aika pitkä loma, eiks sun pitäny lähtee jo takasin?" tai " mitä sä vielä tääl teet? onhan sul kuitenki työpaikka siel espanjassa viel?" 

 Ja tän lisäks voin vaan arvata kuinka moni on käyny stalkkaamassa facebookista tai instagramimmista et  seurustellaanko  vielä Sergion kanssa  vai mitä hittoa teen kolmatta kuukautta suomessa.  Mut ihmiset on kaikki luonteeltaa uteliaita joten sallittakoo se. Jutut sattuu kuitenki väkisinki muuttuu matkalla ni parempi selittää taas ihan ite mitä kuuluu ja missä mennää. Kaikki on ihan mukavasti, mun parisuhde voi ihan hyvin, tai ainakin niin hyvin ku vaa voi jos on 3000km välimatkaa. Ei olla kyl säästytty ristiriidoilta. Varsinki ku molemmat tekee paljon duunia ja on väsyneitä. Mut se on normaalia ihan perus arjessaki. 

Olin saanu pari viikkoa sitte kommentin tänne blogii, ja huomasin sen vasta nyt ni ajattelin et lähen vähä tän kautta selittelemään tätä elämää. Kun sen kuitenkin jotain kiinnostaa. Jos linkkaan tän ig-storyy ni nään kyl kuinka moni  sielt mun profiilista klikkaa, vaikka anonyymeinä pysyttekin. :D

Kuinka kauan aiot tällä kertaa olla Suomessa? Melko pitkään olet nyt ollut, siitä päätellen kun olen IG-storyjasi seuraillut.

En siis oleta, että olisit nyt "pysyvämmin" muuttanut takaisin, vaan palaat Espanjaan vielä syksyn aikana, Sergionkin takia?

Haluun korostaa sitä et mä en syytä itseeni, en työkavereita, en työpaikkaa enkä mitää. Asiat vaan menee miten menee ja koska elämä on suurimmaks osaks silkkaa sattumaa ja miljoonien asioiden summa ni asiat vaan sattu menemään näin. Elämäs kun vaan koko ajan tapahtuu asioita. Eikä vaan mun elämässä vaan kaikkien muidenkin ihmisten keitä ympärillä on. Nää asiat on mun kokemuksia ja näkemyksiä, ihan yhtä oikeita tai vääriä kuin kenen tahansa muunkin kokemukset.

No alkuperänen suunitelma oli kesä- ja heinäkuu. Sit takas entisee duunii. Mut suunitelmiin tuli muutos, ja aika helvetin hyvä muutos tuliki. Ei tarvi enää mennä vanhaa duunii, kai niitä fuduikskii voi  karkeesti kutsua, tai  sitte että ei vaan tehty enää uutta sopimusta. Alku järkytyksen jälkee voin vaan sanoa et helvetin hyvä päätös. Oon tosi kiitolline siit kaikest mitä sain ja niist hyvistä tyypeistä keitä tapasin ja jotka elämääni jäi, mut mun olis pitäny ymmärtää lähtee jo aikoja sitte. Sääli että mulla on nii kova pää ja ylpeys ei kestä luovuttamista ni kitkuttelin liian pitkää, vaikkei edes enää juuri mikään kiinnostanu. Olin tosi uupunut eikä mul ollu yhtää hyvä olla. Työ ei itessään ollu välttämättä kovin rankkaa, mut mä en vaan jostain syystä palautunu enää, nukuin jatkuvasti huonosti, stressasin tolkuttomasti pikku asioita tai asioita joista pitäis tulla hyvä mieli ja jotka auttaa jaksamaan stressaavan arjen keskellä. Harrastukset ja ihmissuhteet alko tuntua pelkältä suorittamiselta ja rasitteelta. En saanu tuloksia joita halusin, mulla oli muistikatkoksia ja jatkuvaa väsymys, riittämättömyyden tunne ja stressi purkautu kotona raivokohtauksina. En ollu oma itseni, mun ammatillinen itsetunto oli nollissa enkä tuntenu pystyväni juuri mihinkään. Mut silti mä vaan sinnittelin. Välillä itkin takakeittiössä ja välillä tiskatessa ja kerran ihan keskellä keittiötä ku olin vaan nii väsyny. Tilanne eskaloitu ku kaikki röökin polttajat tauotti toisenta ja ku muut oli käyny tauolla, kukaan ei tehny elettäkään et mä oisin päässy hetkeks ulos keittiöstä hengittämään. Vitutti kaikki muutenki. No itkupotkuraivarit autto ja pääsin tauolle.  :D  Mulla oli myös usein migreenikohtauksia. Kerran aika paha aurallinen migreeni ja mun toisesta silmästä hävis näkö, käsi ja poski puutu.  Puhe alko sakkaamaan ja tiesin et jos nyt ei löydy lääkettä ni kohta alkaa päänsärky. Mulla oli ihan hirvee olo mut koitin nostaa ruokaa ulos keittiöstä minkä pystyin. Sanoin työkaverille et pakko päästä istumaan ku en enää nää mitää, ei säre päätä, mä otan lääkkeen ja tää helpottaa. Jos oksennan ni se johtuu vaan täst alkavasta migreenistä. "aha. no pitäsköhä sun mennä vaik lääkärii??!" Tiuskas työkaveri ja mua hävetti. Hävetti niin helvetisti oma heikkous ja se etten vaa voinu sille mitää. Asiasta ei puhuttu eikä mulle kyllä välillä puhuttu mistään muustakaan. Ei ees katsekontaktia. Kyl sen vaan jokane vaistoaa ku ei olla toivottua seuraa. Töissä jossa kuitenki pitäs viettää yhessä ihan pakostakin vähintään seuraavat kuus tuntia. 

Yritin pitää reipasta kulissia yllä et hommat hoituu, mut ei ne vaa perkele hoitunu. Ja  tää kaikki heijastu mun duunii ja näki varmaan kilometrien päähän et ei oikeesti paljoo kiinnosta. En jaksanu noudattaa kaikkia sääntöjä ku olo oli että ihan vitun sama kun ei ketään kiinnosta mun olemassa olo muutenkaan kun oon niin vitun hyödytön.  Tästä tekis viel mieli jatkaa ihan yleisellä tasolla siihe miten työ-yhteisössä suhtaudutaan työkaverin heikkouksiin, väsymyksee, uupumiseen tai melkein mihin vaan elämän kriisiin. Vaikka työelämä ja vapaa-aika ois hyvä erottaa toisistaan, tunteet seuraa oman pään sisällä kodin ja työn välillä. Sitäpaitsi ryhmä on just niin vahva kuin sen heikoin lenkki. Positiivinen kannustava ilmapiiri, empatia, toisten heikkouksien ja vahvuuksien hyväksyminen ja asioista avoin  keskustelu rakentaa motivoitunutta työyhteisöä, etenkin jos työtä tehdään tiiminä. Puhumattomuus, tai selän takana jauhaminen, oman tärkeyden ja itsetunnon nostattaminen muiden heikkouksien kustannuksella. Joo ei. 

Minä tai kukaan muukaan ei aina pysty mahtumaan tiettyyn haluttuun muottiin joustaa pitää, puolin ja toisin, vaikka sekin on toki rajallista. Silloin pitää osata luovuttaa ja vaihtaa suuntaa tai polkua. 

Mut jäi vuosien varrelta hyviäkin muistoja ja juttuja. Oli kuitenki duuni jossa olin pisimpään mun työuran aikana. Tapasin hyviä tyyppejä ja oli välillä helvetin hauskaaki töissä! Mä oon kokkina tarkka ruokaan liittyvissä asioista ja siitä miltä ne näyttä tai maistuu. Mä en ikinä laittas keskinkertasta ulos keittiöstä. Onnistumisen iloja tuli ja välillä sai painaa duunia niska limassa. Tykkään työskentelystä paineen alla siitä miten pystytään toimia sujuvasti työkaverin kanssa.  Vaikka oonki vähän neuroottinen järjestyksestä, tiskistä ja astioiden puhtaudesta. :D

Nyt oon tosi toiveikas tulevaisuuden suhteen. tuntuu et voin tehdä tulevaisuudessa ihan mitä haluan. Mun luovuus ja sosiaalisuus on palannu.  Jaksan asioita ja pidän itsestäni. Ammatillinen itsetunto on vahvistunu ja olen varmempi tekemääni työtä kohtaan, tartun uusiin asoihin innolla ja otan mielelläni vastuuta.  Nukun paremmin eikä mulla oo jatkuvasti migreeniä tai kipuja kehossa. Vaikka töihin meno välillä aamusin ketuttaa ni pääsääntösesti joka päivästä jää hyvä mieli, eikä riittämötön ja stressaantunu olo. 

Sain viime syksynä ja keväänä kotona paljon raivokohtauksia. Sellasia hallitsemattomia rageja joissa välillä jotain meni rikki, suusta pääs ulos millon mitäkin todella typerää ja kävin jopa fyysisesti käsiks Sergioon. Haettin mulle yhessä apua ja viime keväänä psykologi kävi kahen viikon välein meillä kotona juttelemassa mun kaa. Mul oli ehkä maailman paras psykologi. Ja kiitos siitä, en ehkä osannu puhua kaikesta mitä ois vielä pitäny käyä läpi, mut musta tuntuu et Camilla ymmärs mun väsymyksen ja uupumuksen kaikkeen paremmin ku minä ja hyvät avaimet tulevaa varten. Mut siitä ja muista pääni sisällä selvitetyistä asioista enemmän joskus myöhemmin.

Nyt oon ollu suomessa vähän päälle 2 kuukautta ja syyskuussa palaan takas espanjaa. Oon  tehny kahta duunia, ollu tarjoilijana ja siihen päälle viel kokkina extrahommia yhellä hotellilla. Säästän rahaa ja alotan mun espanjassa olon vähintään kuukauden lomalla. En edes yritä hakea töitä, pärjään rahallisesti hyvin koska oon aina ollu hyvä säästämään, enkä muutenkaan käytä rahaa juuri mihinkään. Aijon alottaa mun jo pitkään haaveena olleen joka päivä treenaamisen. ( ennen kerkes just ja just 3 krt viikossa) Keskityn itseeni, opiskelen, teen asioita mistä tykkään ja lepään. Voisin vaikka kirjottaa mun downshiftaamisesta (rottailusta/köyhäilystä ja ajan tappamisesta) tätä blogia jonka kirjottaminen on aina jääny ku stressi ja väsymys on tappanu kaiken luovuuden. Samoin videoiden teko ja youtube ylipäätänsä. En oo piäny kunnon lomaa aikoihin ja nyt tuntuu et alkaa olee sopiva aika. Mulla on myös yks ihan kiva lomamatka varattuna lokakuulle. siitäki lisää myöhemmin. 

Isoin kiitos kyl Sergiolle. En oo koskaan tavannu niin kärsivällistä ja ymmärtäväistä ihmistä, joka on yrittäny ymmärtää mua parhaansa mukaan, vaikkei ihan kaikelle mun toiminnalle välillä heti oo löytyny selitystä. En usko että keltään muulta ois saanu tollasta tukee kaikkiin asioihin. Jaksaa tsempata ja kannustaa ja kertoo et oon ihan tarpeeks hyvä ja kaikki tän elämän epäkohdista ei oo mun vika tai musta johtuvaa.  Jotkut ihmiset on idiootteja ilman muaki, enkä mä aiheuta ja pilaa kaikkea.  Sergio ei oo ainoo syy mut iso syy palata takas espanjaa. Ihan hyvä syy mun mielestä. :)

Kiitos tykkään teistä kaikista, kommentti kenttä on vapaa kaikille anonyymeille :D