Darra

En muista oonko koskaan ikinä videoilla tai millään puhunu siitä kuinka helposti mun kroppa ja pää menee sekasin esimerkiks alkoholista. Samoin myös unettomuudesta tai syömättömyydestä, toisinaa riittä se et nukun väärään aikaan tai syön vääränlaista ruokaa. Palautuminen "normaali tilaan" vie vähintään vuorokauden. Oon muutenki kelaillu et mikä on ihmisille se "normaali" tila, kuinka paljon pitää sattua tai olla oireita että niihin pitäis puuttua? Normaali olotila on kuitenkin niin subjektiivinen käsite ettei kai sitä voi pahemmin vertailla tai mitata. 

Oon kelaillu onks kellään muulla tämmösiä ongelmia mut mä epäilen että valtaosalla ei koska päihteet, sokeri, suola, kofeiini ja rasvainen ruoka ois kiellettyjen listalla.

Mut Alkoholi. Ehkä se kettumaisin. Vaikkei muuten darra iskiskä muutamasta lasista kaljaa tai viiniä ni mä saan migreenin. Ja siis migreeniin ei auta normaalit särkylääkkeet ja välillä jomotus on sellasta ettei siltä saa kiinni ees omista ajatuksista, on aurallista migreeniä ja näköharhoja, puhe takeltelee ja toiselta puolelta kasvoista häviää tuntoaisti. Tai sitten vaan jomottaa  silmän taakse monta päivää putkeen. Vesi valuu silmästä ja tuntuu et joku kaivautuu kohta puukolla mun pään sisältä. 

Ja never forget Juhannus 2016. Mun elämäni huonoin juhannus ever. ( lukuunottamatta sitä kun olin ehkä 11-vuotias, oli helle ja mä olin kuumeessa. Oltiin Saimaalla saaressa ja mä vaan itkin. Ruokakin maistu ihan paskalle. ) 21.v Ensimmäinen migreeni sitte teini-iän. Oli pyhät, eikä mulla ollu mitään täsmälääkitystä. Vetelin eri nappeja naamaan, perus särkylääkkeitä, ei mitään vaikutusta. kokeiltii tonnista ja seuraavaks panacodia, hauska lääke, rento olo mut päätä kivistää edelleen. Oisin kai kiukkusena migeenistä vetässy vaikka alkoholilla pään täytee et kärsitään nyt sit kunnolla, mut mul oli antibioottikuuri. Sinnikkäänä ihmisten ilmoille ja  ajattelin pitää itteni kiireisenä ja ajella moottoripyörällä ympäriisä, Ei muuta ku tankkaamaan. Huoltsikan mittareilla vastasin puhelimeen just ennen ku aloin tankkaamaan. Höpöttelin iskälle juhannussuuunnitelmia, tottumuksesta nostin sen mustan pistoolin ja nii... Laskin tankkii dieseliä vaikka ysikasiahan mä suunnittelin. Se siitä sitte. Onneks ei menny paljon. Otti päähän. Aika helvetisti. Ja vielä ihan kirjaimellisesti. 

 Aina ei tarvi ees olla hirveessä humalassa, niin mä oksennan vatsahappoja seuraavan päivänä, eikä ees vesi kestä sisällä. Oon useemman kerran maanu sängyssä ja oksentanu suoraan lattialle kun ei vaan ehi vessaan tai oon niin huonovointine ettei vaan yksinkertaisesti kykene. Toisaalta toi oksentelu voi olla osa migreenin oireita tai sitten oon juonu jotai väärää. Oon koittanu tehä selvityksyä (tai oikeestaa itteni humallutuksia) mikä aiheuttaa pahimman darran. Ja myönnettävä et tutkimukset ei oo tuottanu tulosta. Hauskoja iltoja mut ihan karseita aamuja. Alkoholin määrästä tai laadusta riippumatta. Alkoholi pilaa mun unen laadun ja mua masentaa seuraava päivä. Kaikkee tähän riittää yks juoma kun en enää saa unta ja asiat pyörii päässä. on levoton olo ja tekis mieli liikkua tai tehdä oikeestaan ihan mitä vaan ettei päässä liikkus mitään.
Ruoka ei maistu. Ykski pien kalja ni mä en saa enää ruokaa alas, enkä voi käsittää baarin jälkee grillille menoa koska ei ole nälkä ja kaikki mitä saa survottua alas, tulee puolet nopeemmin ylös.

Juhlat ahdistaa. Ja siitä puheenollen mulla ois kivat bileet tiedossa ens viikonloppuna. Juhlien tarkotus on kai pitää hauskaa ja viettää aika, mut mua ahdistaa. Mut mitä jos mulle jää käteen vaan morkkis ja hirvee darra. Fyysisen pahan olon lisäks kärsin morkkiksesta. En oo mikään mega nolo, mun pahimmat julkkiset sekoilut on onneks jääny sinne täysi-ikäisyyden kynnykselle. nykyään päässä pyörii kelat siitä mitä sanoin, miten sanoin, mitähän ne nyt taas ajatteli, oonko jotenkin tehny itestäni naurettavan. Vastaan nyt itselleni ja kaikille muille samojen kelojen kanssa sängyssä pyöriville.

Et oo tehny itsestäsi naurettavaa, jos oot, kaikki mokailee eikä tilannetaju oo aina kohdillaan selvinpäinkäää. Mikäli oot ollu viettämässä aikaa sun kavereiden kanssa, Ne tuntee ja tietää sut, ne ei muuta omaa mielipidettään yhden hölmön kommentin takia. Toisekseen, tuskin kukaan muu kuin sinä itse, kiinnitit tilanteeseen mitään huomiota. Ei kukaan muista muiden sanomisia enää edes viikon päästä kun kaikilla muillakin pyörii ne omat asiat mielessä. Mikäli joukossa on ollu tuntemattomia, ihmiset hyväksyy yleensä toiset ihmiset aika helposti, eikä yksittäisillä sanomisilla useinkaan oo painoarvoa jos kokonaisuus ulosannista on muuten  ihan fine.

Kyllä se alkoholi vaan on hauska asia. No ei ole. Minkä helvetin takia edes juon? No en tiedä. Joutas kieltää koko litku. Mut kai mä vaan tarvin vertailukohteita siihe, kuinka mukavaa se elämä onkaan selvinpäin. Ilman mitään päihteitä on aina paras olla. Tällä hetkellä tuntuu ihan hyvälle. :)

Pahimmat darratarinat ja kännisekoilut jääköön viel toistaseks pimentoon. Ehkä joskus vertaistuen varjolla voin kertoa kuinka nolo oikeesti olenkaan ollut.

Teen kuvassa henkistä ja fyysistä kuolemaa.  Harmi etten ikinä muista ottaa kuvia mistään. Tai en tiiä onks se mikään harmi, parempi ettei vahingossakaan kaikki pääse julkiseks. :D

Edit: Ja miksi juon? Koska se on joskus ihan hauskaa ja toisaalta oon valmis maksamaan sen minkä joudun. En juo kauheen usein koska en oo kai ikinä vapaalla. Olisin kai alkoholisti jos en sais niin pahoja oireita ja tuntis sitä perhanan laskuhumalaa puolen tunnin päästä ekasta juomasta, ellen ota toista ja jatka nousukiitoa siihe saakka ku ei oo enää mitään tolkkua. Lol

Tahtoisin myös tietää miltä muiden darrat tuntuu. yhtä kamalalta ku mun?

Miten sä oot vieläkin täällä?

 Oon nyt viimesen viikon sisällä saanu useemman kyselyn että " aika pitkä loma, eiks sun pitäny lähtee jo takasin?" tai " mitä sä vielä tääl teet? onhan sul kuitenki työpaikka siel espanjassa viel?" 

 Ja tän lisäks voin vaan arvata kuinka moni on käyny stalkkaamassa facebookista tai instagramimmista et  seurustellaanko  vielä Sergion kanssa  vai mitä hittoa teen kolmatta kuukautta suomessa.  Mut ihmiset on kaikki luonteeltaa uteliaita joten sallittakoo se. Jutut sattuu kuitenki väkisinki muuttuu matkalla ni parempi selittää taas ihan ite mitä kuuluu ja missä mennää. Kaikki on ihan mukavasti, mun parisuhde voi ihan hyvin, tai ainakin niin hyvin ku vaa voi jos on 3000km välimatkaa. Ei olla kyl säästytty ristiriidoilta. Varsinki ku molemmat tekee paljon duunia ja on väsyneitä. Mut se on normaalia ihan perus arjessaki. 

Olin saanu pari viikkoa sitte kommentin tänne blogii, ja huomasin sen vasta nyt ni ajattelin et lähen vähä tän kautta selittelemään tätä elämää. Kun sen kuitenkin jotain kiinnostaa. Jos linkkaan tän ig-storyy ni nään kyl kuinka moni  sielt mun profiilista klikkaa, vaikka anonyymeinä pysyttekin. :D

Kuinka kauan aiot tällä kertaa olla Suomessa? Melko pitkään olet nyt ollut, siitä päätellen kun olen IG-storyjasi seuraillut.

En siis oleta, että olisit nyt "pysyvämmin" muuttanut takaisin, vaan palaat Espanjaan vielä syksyn aikana, Sergionkin takia?

Haluun korostaa sitä et mä en syytä itseeni, en työkavereita, en työpaikkaa enkä mitää. Asiat vaan menee miten menee ja koska elämä on suurimmaks osaks silkkaa sattumaa ja miljoonien asioiden summa ni asiat vaan sattu menemään näin. Elämäs kun vaan koko ajan tapahtuu asioita. Eikä vaan mun elämässä vaan kaikkien muidenkin ihmisten keitä ympärillä on. Nää asiat on mun kokemuksia ja näkemyksiä, ihan yhtä oikeita tai vääriä kuin kenen tahansa muunkin kokemukset.

No alkuperänen suunitelma oli kesä- ja heinäkuu. Sit takas entisee duunii. Mut suunitelmiin tuli muutos, ja aika helvetin hyvä muutos tuliki. Ei tarvi enää mennä vanhaa duunii, kai niitä fuduikskii voi  karkeesti kutsua, tai  sitte että ei vaan tehty enää uutta sopimusta. Alku järkytyksen jälkee voin vaan sanoa et helvetin hyvä päätös. Oon tosi kiitolline siit kaikest mitä sain ja niist hyvistä tyypeistä keitä tapasin ja jotka elämääni jäi, mut mun olis pitäny ymmärtää lähtee jo aikoja sitte. Sääli että mulla on nii kova pää ja ylpeys ei kestä luovuttamista ni kitkuttelin liian pitkää, vaikkei edes enää juuri mikään kiinnostanu. Olin tosi uupunut eikä mul ollu yhtää hyvä olla. Työ ei itessään ollu välttämättä kovin rankkaa, mut mä en vaan jostain syystä palautunu enää, nukuin jatkuvasti huonosti, stressasin tolkuttomasti pikku asioita tai asioita joista pitäis tulla hyvä mieli ja jotka auttaa jaksamaan stressaavan arjen keskellä. Harrastukset ja ihmissuhteet alko tuntua pelkältä suorittamiselta ja rasitteelta. En saanu tuloksia joita halusin, mulla oli muistikatkoksia ja jatkuvaa väsymys, riittämättömyyden tunne ja stressi purkautu kotona raivokohtauksina. En ollu oma itseni, mun ammatillinen itsetunto oli nollissa enkä tuntenu pystyväni juuri mihinkään. Mut silti mä vaan sinnittelin. Välillä itkin takakeittiössä ja välillä tiskatessa ja kerran ihan keskellä keittiötä ku olin vaan nii väsyny. Tilanne eskaloitu ku kaikki röökin polttajat tauotti toisenta ja ku muut oli käyny tauolla, kukaan ei tehny elettäkään et mä oisin päässy hetkeks ulos keittiöstä hengittämään. Vitutti kaikki muutenki. No itkupotkuraivarit autto ja pääsin tauolle.  :D  Mulla oli myös usein migreenikohtauksia. Kerran aika paha aurallinen migreeni ja mun toisesta silmästä hävis näkö, käsi ja poski puutu.  Puhe alko sakkaamaan ja tiesin et jos nyt ei löydy lääkettä ni kohta alkaa päänsärky. Mulla oli ihan hirvee olo mut koitin nostaa ruokaa ulos keittiöstä minkä pystyin. Sanoin työkaverille et pakko päästä istumaan ku en enää nää mitää, ei säre päätä, mä otan lääkkeen ja tää helpottaa. Jos oksennan ni se johtuu vaan täst alkavasta migreenistä. "aha. no pitäsköhä sun mennä vaik lääkärii??!" Tiuskas työkaveri ja mua hävetti. Hävetti niin helvetisti oma heikkous ja se etten vaa voinu sille mitää. Asiasta ei puhuttu eikä mulle kyllä välillä puhuttu mistään muustakaan. Ei ees katsekontaktia. Kyl sen vaan jokane vaistoaa ku ei olla toivottua seuraa. Töissä jossa kuitenki pitäs viettää yhessä ihan pakostakin vähintään seuraavat kuus tuntia. 

Yritin pitää reipasta kulissia yllä et hommat hoituu, mut ei ne vaa perkele hoitunu. Ja  tää kaikki heijastu mun duunii ja näki varmaan kilometrien päähän et ei oikeesti paljoo kiinnosta. En jaksanu noudattaa kaikkia sääntöjä ku olo oli että ihan vitun sama kun ei ketään kiinnosta mun olemassa olo muutenkaan kun oon niin vitun hyödytön.  Tästä tekis viel mieli jatkaa ihan yleisellä tasolla siihe miten työ-yhteisössä suhtaudutaan työkaverin heikkouksiin, väsymyksee, uupumiseen tai melkein mihin vaan elämän kriisiin. Vaikka työelämä ja vapaa-aika ois hyvä erottaa toisistaan, tunteet seuraa oman pään sisällä kodin ja työn välillä. Sitäpaitsi ryhmä on just niin vahva kuin sen heikoin lenkki. Positiivinen kannustava ilmapiiri, empatia, toisten heikkouksien ja vahvuuksien hyväksyminen ja asioista avoin  keskustelu rakentaa motivoitunutta työyhteisöä, etenkin jos työtä tehdään tiiminä. Puhumattomuus, tai selän takana jauhaminen, oman tärkeyden ja itsetunnon nostattaminen muiden heikkouksien kustannuksella. Joo ei. 

Minä tai kukaan muukaan ei aina pysty mahtumaan tiettyyn haluttuun muottiin joustaa pitää, puolin ja toisin, vaikka sekin on toki rajallista. Silloin pitää osata luovuttaa ja vaihtaa suuntaa tai polkua. 

Mut jäi vuosien varrelta hyviäkin muistoja ja juttuja. Oli kuitenki duuni jossa olin pisimpään mun työuran aikana. Tapasin hyviä tyyppejä ja oli välillä helvetin hauskaaki töissä! Mä oon kokkina tarkka ruokaan liittyvissä asioista ja siitä miltä ne näyttä tai maistuu. Mä en ikinä laittas keskinkertasta ulos keittiöstä. Onnistumisen iloja tuli ja välillä sai painaa duunia niska limassa. Tykkään työskentelystä paineen alla siitä miten pystytään toimia sujuvasti työkaverin kanssa.  Vaikka oonki vähän neuroottinen järjestyksestä, tiskistä ja astioiden puhtaudesta. :D

Nyt oon tosi toiveikas tulevaisuuden suhteen. tuntuu et voin tehdä tulevaisuudessa ihan mitä haluan. Mun luovuus ja sosiaalisuus on palannu.  Jaksan asioita ja pidän itsestäni. Ammatillinen itsetunto on vahvistunu ja olen varmempi tekemääni työtä kohtaan, tartun uusiin asoihin innolla ja otan mielelläni vastuuta.  Nukun paremmin eikä mulla oo jatkuvasti migreeniä tai kipuja kehossa. Vaikka töihin meno välillä aamusin ketuttaa ni pääsääntösesti joka päivästä jää hyvä mieli, eikä riittämötön ja stressaantunu olo. 

Sain viime syksynä ja keväänä kotona paljon raivokohtauksia. Sellasia hallitsemattomia rageja joissa välillä jotain meni rikki, suusta pääs ulos millon mitäkin todella typerää ja kävin jopa fyysisesti käsiks Sergioon. Haettin mulle yhessä apua ja viime keväänä psykologi kävi kahen viikon välein meillä kotona juttelemassa mun kaa. Mul oli ehkä maailman paras psykologi. Ja kiitos siitä, en ehkä osannu puhua kaikesta mitä ois vielä pitäny käyä läpi, mut musta tuntuu et Camilla ymmärs mun väsymyksen ja uupumuksen kaikkeen paremmin ku minä ja hyvät avaimet tulevaa varten. Mut siitä ja muista pääni sisällä selvitetyistä asioista enemmän joskus myöhemmin.

Nyt oon ollu suomessa vähän päälle 2 kuukautta ja syyskuussa palaan takas espanjaa. Oon  tehny kahta duunia, ollu tarjoilijana ja siihen päälle viel kokkina extrahommia yhellä hotellilla. Säästän rahaa ja alotan mun espanjassa olon vähintään kuukauden lomalla. En edes yritä hakea töitä, pärjään rahallisesti hyvin koska oon aina ollu hyvä säästämään, enkä muutenkaan käytä rahaa juuri mihinkään. Aijon alottaa mun jo pitkään haaveena olleen joka päivä treenaamisen. ( ennen kerkes just ja just 3 krt viikossa) Keskityn itseeni, opiskelen, teen asioita mistä tykkään ja lepään. Voisin vaikka kirjottaa mun downshiftaamisesta (rottailusta/köyhäilystä ja ajan tappamisesta) tätä blogia jonka kirjottaminen on aina jääny ku stressi ja väsymys on tappanu kaiken luovuuden. Samoin videoiden teko ja youtube ylipäätänsä. En oo piäny kunnon lomaa aikoihin ja nyt tuntuu et alkaa olee sopiva aika. Mulla on myös yks ihan kiva lomamatka varattuna lokakuulle. siitäki lisää myöhemmin. 

Isoin kiitos kyl Sergiolle. En oo koskaan tavannu niin kärsivällistä ja ymmärtäväistä ihmistä, joka on yrittäny ymmärtää mua parhaansa mukaan, vaikkei ihan kaikelle mun toiminnalle välillä heti oo löytyny selitystä. En usko että keltään muulta ois saanu tollasta tukee kaikkiin asioihin. Jaksaa tsempata ja kannustaa ja kertoo et oon ihan tarpeeks hyvä ja kaikki tän elämän epäkohdista ei oo mun vika tai musta johtuvaa.  Jotkut ihmiset on idiootteja ilman muaki, enkä mä aiheuta ja pilaa kaikkea.  Sergio ei oo ainoo syy mut iso syy palata takas espanjaa. Ihan hyvä syy mun mielestä. :)

Kiitos tykkään teistä kaikista, kommentti kenttä on vapaa kaikille anonyymeille :D