Se on taas tää ku mä alotan jotain, teen hommaa ehkä kaks viikkoa ja se joko jää unohduksiin tai oon jo saanu jonku uuden "hyvän" idean. Tai ihan hyviä mun ideat yleensä on, ehkä enemmänki vaan liian iso pala kerrallaan. Näköjään tää blogi on yks niistä.
Ihailen ihmisiä joilla on järkeviä tavoitetteita ja pitkäjänteisyyttään tavoitella päämäärää. Tyypit valmistelee itteää tulevaan kun yliopisto loppuu, tai opiskelee jossain korkeakoulussa. Tai edes yrittää päästä kouluun. Sit on tää ryhmä mihin mä kuulun eli ajelehtijat.
Oon tuntenu jossain vaiheessa usein huonoa omatuntoa siitä et oon ollu tyttöporukan ainut, joka ei käynyt lukiota ja joka ei heti toisenasteen opiskelun jälkee hakenut korkeakouluun. Mä oon amis. Perus duunari matalapalkka-alalla. Oman ammatin ääneen sanominen aiheuttaa itellä ristiriitaisia tunteita. Toisaalta tunnen ylpeyttä omasta rautasesta ammattitaidosta ja kaikesta siitä mitä oon työstä ja ihmisistä tällä alalla oppinu. Samaan aikaan häpeen sitä et teen töitä pienellä palkalla, epäsäännöllisin työajoin, amis koulutuksella ja kuulemani mukaan ravitola-alalla voi työskennellä kuka tahansa, ilman koulutusta. En pelasta ihmishenkiä tai tee mitään yhteiskunnallisesti vaikuttavaa. On vaikea saada arvostusta omalle ammatille sillä perustein että poistan ihmisten nälkää ja yritän tehdä lounas/illallis kokemuksesta ja ruoasta astetta nautittavampaa. Koska mä vaan laittelen ruokaa ja ranskalaisia paistumaan. Tarjoilijat vaan kaataa kaljaa lasii ja kantaa annoksia pöytään. Kommentit tulee yleensä alasta täysin tietämättömän suusta, sellaisten jotka perustavat asiantutevuuden kaverin tai tutun kokemuksille tai asiakaskokemuksille.
Ristiriitaa aiheuttaa myös tulevaisuus. Miks vaihtaa alaa tai kouluttautua muuksi ku pidän mun työstä, saan onnistumisen iloja ja olen hyvä siinä mitä teen. Taustalla hivelee halu kehittää itseäni, asioissa joita jo osaan niin ihmisenä kuin ammatillisesti sekä asioissa jotka oikeasti kiinnostaa. Sosiaalisen statuksen määrittely ammatin kautta tekee joskus pahaa omalla kohdalla. Kokin ammatissa satunnaisten hyvien keittiöön asti kantautuvien palautteiden lisäksi ainoastaa työyhteisö on paikka jossa tuntee arvostusta. Vaakakupissa painaa myös raha. Onko mun nykyinen mukava työ pienellä palkalla parempi kuin jokin muu, täysin erilainen työ suuremmalla palkalla. Mä en tiedä. Mun elämän lähes kaikki kokemukset siitä mitä työ on, liitty jossain määrin ravintolaan tai vastaavaan asiakaspalveluun.
Vahvan somekulttuurin aikakautena kärsitään jatkuvasta mahdollisuudesta vertailla itseään muihin ihmisiin. On muistettava että sosiaalinen media, sinne postatut kuvat tai positiiviset päivitykset ovat vain pintaraapaisua ihmisten elämästä, suurimmaksi osaksi oman imagon kiillottamista. Jokainen meistä tekee töitä oman elämän ja onnellisuuden eteen. Onnellinen elämä ei yleensä löydy yksittäisistä saavutuksista, vaan perus arjesta ja tyytyväisyydestä siihen mitä on. Häpeä tai huonommuuden tunne liittyy itsellä oman itseni vertailuun muihin ihmisiin. Joka näin järkevösti ajateltuna on naiivi tapa suhtautua elämään ja omaan itseen.
Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä enemmän olen ymmärtänyt että on jokseenkin turha tuntea pahaa mieltä omist valinnoista, ne on kuitenkin mun omia valintoja, mun mielestä parhaita mahdollisia ja asioita joita haluan tehdä. Jonkun muun tie kulkee elämässä eri reittiä ku mun, eikä se tarkota että mun tie olis huonompi. Se on mulle just se paras ja oikea tällä hetkellä. Oman tien kulkeminen ei oo virheettömän suora ja kiveen hakattu. Mulla on lupa muuttaa suuntaa koska tahansa ja tehä valinnat toisin kun alun alkaen ajattelin. Tie ei varmasti tule olemaan helppo, mut mun tehtävä on kulkea sitä eteenpäin, joskus on kivikkoa ja silloin täytyy tehdä töitä enemmän oman etenemisen suhteen.
On ajanhukkaa miettiä mitä muut ajattelee tai hävetä olemassa oloaan. Onnellinen voi olla vaikka työ olis paskaa. Joskus vaan joutuu tekemään tulevaisuutta ajatellen valintoja jotka ei sillä hetkellä miellytä, mut asennetta. Suunta ei oo ku eteenpäi.
Tää blogiteksti on aloitettu viime vuoden keväällä, jolloin mä pohdin omaa identiteettiä ja mitä koen oikeesti tärkeeksi elämässä. Myöhemmin joulun alla yhen uutisen luettuani, tein aiheesta videon jolloin mun asenne omaa työtä ja sosiaalistastausta kohtaa oli jo muuttunut, Ja hyvä niin koska olen varsin tyytyväine omaan elämääni. Toiveikas tuleisuudesta ja mahdollisuuksita mitkä mua odottaa. Joten ei muuta kun edelleen, askel askeleelta eteenpäin! Mun valinnat on ihan jees ja hyvää asennetta omaan tekemiseen.
Vahvan somekulttuurin aikakautena kärsitään jatkuvasta mahdollisuudesta vertailla itseään muihin ihmisiin. On muistettava että sosiaalinen media, sinne postatut kuvat tai positiiviset päivitykset ovat vain pintaraapaisua ihmisten elämästä, suurimmaksi osaksi oman imagon kiillottamista. Jokainen meistä tekee töitä oman elämän ja onnellisuuden eteen. Onnellinen elämä ei yleensä löydy yksittäisistä saavutuksista, vaan perus arjesta ja tyytyväisyydestä siihen mitä on. Häpeä tai huonommuuden tunne liittyy itsellä oman itseni vertailuun muihin ihmisiin. Joka näin järkevösti ajateltuna on naiivi tapa suhtautua elämään ja omaan itseen.
Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä enemmän olen ymmärtänyt että on jokseenkin turha tuntea pahaa mieltä omist valinnoista, ne on kuitenkin mun omia valintoja, mun mielestä parhaita mahdollisia ja asioita joita haluan tehdä. Jonkun muun tie kulkee elämässä eri reittiä ku mun, eikä se tarkota että mun tie olis huonompi. Se on mulle just se paras ja oikea tällä hetkellä. Oman tien kulkeminen ei oo virheettömän suora ja kiveen hakattu. Mulla on lupa muuttaa suuntaa koska tahansa ja tehä valinnat toisin kun alun alkaen ajattelin. Tie ei varmasti tule olemaan helppo, mut mun tehtävä on kulkea sitä eteenpäin, joskus on kivikkoa ja silloin täytyy tehdä töitä enemmän oman etenemisen suhteen.
On ajanhukkaa miettiä mitä muut ajattelee tai hävetä olemassa oloaan. Onnellinen voi olla vaikka työ olis paskaa. Joskus vaan joutuu tekemään tulevaisuutta ajatellen valintoja jotka ei sillä hetkellä miellytä, mut asennetta. Suunta ei oo ku eteenpäi.
Tää blogiteksti on aloitettu viime vuoden keväällä, jolloin mä pohdin omaa identiteettiä ja mitä koen oikeesti tärkeeksi elämässä. Myöhemmin joulun alla yhen uutisen luettuani, tein aiheesta videon jolloin mun asenne omaa työtä ja sosiaalistastausta kohtaa oli jo muuttunut, Ja hyvä niin koska olen varsin tyytyväine omaan elämääni. Toiveikas tuleisuudesta ja mahdollisuuksita mitkä mua odottaa. Joten ei muuta kun edelleen, askel askeleelta eteenpäin! Mun valinnat on ihan jees ja hyvää asennetta omaan tekemiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti