Miks aina yritän epäonnistua?

Jaahas, blogi on ollu jo 3 viikkoa unohduksissa. Korjataan asia! Kirjotin itseasiassa jo yhden aika pitkän tekstin, jossa lähinnä ruoskin itteäni siitä etten oo ollu tarpeeks hyvä tai saanu tarpeeks asioita aikaan. Etten muka ole motivoitunut tai organisoi asioita tarpeeksi toimivasti. No mitä mun olis pitäny tehdä enemmän? En oo oikeestaan itsekkään varma. Enkä oo varma miten sitten oisin toteuttanu asiat että olisin enemmän tyytyväinen itteeni. Ehkä petyn itseeni varmuuden vuoksi. Koska en voi onnistua oikein missään tai jos onnistun, niin aina voisin olla parempi.  Ärsyttävää pessimismiä kun voisin vaan olla ylpee miten hyvin oon saanu asiat loppujenlopuks toimimaan. 

Tänään jäin itselleni kiinni siitä etten omasta mielestäni voi olla hyvä. Treenin päätteeks venytellessä yks treenikaveri tokas että "You are so strong! u got the best points, almost double than others!" Ja tähän oisin voinu tietysti vastata jotain että kiitos, oon kyllä tehny kovasti töitä ja voin olla ylpee itsestäni! Mutta arvatkaa mitä sanoin? "Yeah, but not enought!". Sain vastaukseks hymyn, tuhahduksen ja pään pyörittelyä. Toivottavasti  mun kommentti kuulosti vaan heitolta viitaten mun kunnianhimoon mut tunnen itseni. Oikeesti sanoin itelleni että Laura sä oisit voinu olla paljon parempi. Moni sai aikasemmista ryhmistä päivällä parempia tuloksia, olisit ehkä voinu yrittää vielä enemmän.  Jäin miettii asiaa.

Oon paremmassa kunnossa ku koskaan. Juoksen kovempaa ja jaksan kauemmin. En oo kokeillu maximipainoja hetkeen. mut huomasin  toissapäivänä että viime kevään maximit ei ehkä pidäkkään enää paikkaansa. Ei oo nimittäin ennen tuntunu 90%  helpolta nostaa. No maanantaina painot tais olla kevyemmät kun normaalisti. koska enhän mä voi olla hyvä. No olen mä. Saan kehuu itteeni että olin tänään ihan loistava, mun tekniikka on kehittyny tosi paljon esimerkiks power snatcheissa (raakatempaus). Mä yritin myös parhaani. Tein täysillä ja en olisi pystynyt parempaan. Saan olla tyytyväinen itteeni.

Voin paremmin ku koskaan. Syön enemmän ja mun hermoja kiristää vähemmän. Nukun myös suhteellisen hyvin. Oon pitäny kodin siistinä, lukenu, opiskellu espanjaa ja tehny lähes joka päivä hyvää ruoka. 

Mun kaikki kasvit ja pihakukat voi edelleen hyvin ja ne on hengissä. Palmu tekee uutta lehtee ja kohta siinä on jopa kaks lehteä vaikka se on ollu kuoleman partaalla useemman kerran ku tuholaiset valtas sen. 

Oon saanu videoita youtubeen. Ja ne on ollu mun mielestä  ihan kivoja. Vaikkei niillä oo paljon katselukertoja niin ne on mun näkösiä ja parasta mihin oon nyt pystyny. Tulevaisuudessa osaan ja ymmärrän enemmän miten olen ja mitä sanon, miten editoin ja silti mun olemus ja persoona välittyis. 

Oon myös oikeesti oppinu espanjaa. Ja alotan nyt toisen kurssin. Ensi viikolla!

Tosin Barcelona reissun video on edelleen kesken. Sekosin päivissä ja yhtäkkiä olikin jos tiistai vaikka luulin että on maanantai ja 21.10 ei ollutkaan sunnuntai.  

Käytiin Fmoksessa syömässä tiistaina. Siellä on kyl ruoka aina hyvää, ja kuvassa mun lemppari, rapu avokado salaatti! Sergiolla oli muuten synttärit maanantaina, vaik luulin että ne on sunnuntaina ja sitten luulin että olin luullut päivän väärin, vaikka olinkin oikeessa. Mut olin silti väärässä päivässä. Tarvisin kai jonku assistentin ja ulkoistasin kaiken arjen organisoinnin. Oon saanu myös uusia kavereita, ihan vahingossa. Ehkä eniten kiitos sergion ku sen kautta oo tutustunu moneen tosi hyvään tyyppiin. Vietettiin synttäreitä latino-kavereiden kanssa. On myös tosi kiva että oon tavannu täällä niin monta tyyppiä joilla kumppani on toisesta maasta ja puhuu eri äidinkieltä. Tunnen itteni astetta normaalimmaks ku suomessa, jossa taidan olla ainoa kaveriporukassa, jolla on ulkomaalanen kumppani. Täällä ei olla kummankaan maassa ja ollaa molemmat ihan yhtä pihalla Espanjan ihmeellisyyksistä, vaikka Sergio puhuuki äidinkielenä espanjaa. 

Kaikki ei aina oo hyvin ja oon mokaillu, tehny tyhmiä asioita, ollu välillä saamaton ja kiukutellu vaan yksin sohvalla. On ollu myös huonosti nukuttuja öitä ja aika monta riitaa sergion kanssa. Mut silti, hyvin menee ja mä oon ihan sairaan siisti tyyppi, Ettäs tiesitte!!

Ilmastonmuutos, ahdistaa muuten jokasta!

Tai jos ei ihan jokasta nin ainakin kaks kolmesta tuntee ahdistusta johonkin suuntaan. Jos ei itse ilmastonmuutos ahdista, niin ne kaikki aktivistit.   Oon niitä ärsyttäviä tyyppejä jotka jaksaa vähän turhanki usein perustella ja väitellä twitterissä ja facebook ryhmissä. Tässä yks tältä päivältä koskien ilmastonmuutosta. Mun vastaus ton oikeen puolimmaisen viestin jälkeen oli niin pitkä et helpompi avata omia ajatuksia tääl blogissa. Ja muutenkin  ilmastonmuutoksen suhteen.  

Suomi ei tuu pelastaa koko maapalloa, ei tietenkään. Ei se vaan oo mahollista et pieni maa yhtäkkiä muuttas koko maailman tapaa elää. Varsinki kun ihmisten välillä vallitsee kulttuurilliset erot ja jo erilainen ilmasto korkeusasteesta riippuen luo haasteita. Suomalaiset ei osaa neuvoa mikä on parasta lähellä päiväntasaajaa. Eikä ne tiedä siellä mikä meille on parasta. Mitä suomi voi tehdä? Suomi voi näyttää erimerkkiä, keksiä uusia innovatiivisiä ratkasuja ja vähentää maakohtasia päästöjä. Suomalaiset voi omaksua vähempi päästöisemmän tavan elää. Muutokset on hitaita ja ihmiset oppii uusiin asioihin vaan toistojen ja ajan kanssa. 

   Mut hei ihanko totta ettei Kiinan hiilivoimaloita pystytä sulkemaan tosta noin vaan ja vaihtaa vaikka aurinkoenergiaan? Mitä suurempi maa, sitä  hitaampia muutokset on. Ai mitenniin muka? miksei niitä asioita vaan säädetä ja päätetä ja asiat menee niiku halutaa? Noh.. arkisena esimerkkinä, koitappa valita matkakohteessa ruokapaikkaa ison kaveriporukan kanssa. Ei tuu olemaan helppoa, itseasiassa syömään lähtö on jo venähtänyt kun osalla kesti vaatevalinnat, meikit ja suihkut. Tai sitten jollai jäi puhelin tai rahapussi. kengätkin oli hävyksissä.  8 hengen porukassa 2 haluaa pizzaa, 2 sanoo ihan sama, 2  haluaa intialaiseen ja 2 on itseasiassa vielä hotellihuoneessa etsimässä sitä rahapussia. Ihan samat on niin kiukkusia että tiuskii muille, pizzan syöjistä toinen on ehdoton oman ravintolavalinnan suhteen ja muut ei jaksa enää odottaa rahapussin etsijöitä. Etsijät palaavat ja päädytään pizzaan. matkalla kuitenkin yks ehdottaa että jos sittenkin mentäs sinne missä oltiin eilenkin. Pysähdytään siis keskelle katua pohtimaan että vaihtusko sittenkin pizza siihen eiliseen kreikkalaiseen. Suurinosa kallistuu kreikkalaiseen ja pizzerian valinnutta kismittää. Valitusta nälkäkiukkusena, mutta vaihdetaan suuntaan ja kävellään takaisin sinne misttä tultiin ja jatketaan matkaa toiseen suuntaan. aikaa on menny ehkä tuplat verrattuna siihen mitä suunniteltiin. 

Puolison kanssa kahestaa homma on huomattavasti sujuvampaa. Hyvällä tuurilla vaan toisella on nälkäkiukku.  Kompromissit on helpompia ja liikkuminen kahdestaa helpompaa. Ja nyt jos ei joku tajunnu ni Suomi on toi pariskunta ja Kiina/ joku muu iso maa on toi kaveriporukka. Maailma muuttuu ja asiat tapahtuu, mut hitaasti, mitä laajempaa joukkoa ihmisia asia koskettaa ja mitä isompaa pyörää täytyy pyörittää. Me voidaan kehittää jotain, joka voi tulevaisuudessa palvelella esimerkiks koko Kiinaa ja vähentämään päästöjä merkittävästi. Miksei? Siinä ois markkinarako.  Keep going jos on yhtään ideaa, ilmastonmuutos on kuuminta hottia just nyt ja ihmiset on tosissaan valmiita kokeilemaan uusia asioita olojen parantamiseen. 

Mut mitä omaan kulutukseen ja päästöihin tulee. Mulla on auto suomessa, Volvo s60 D5. Mulla on  täällä myös derbi boulevard 125cc skootteri. Lennän vuodessa 4-6 kertaa. Syön edelleen lihaa, käytän maitotuotteita.  Kuulostaako pahalta? Niin munkin mielestä.  

Mut sen sijaan voidaan ihan hyvin keskittyä myös positiiviseen:

- Syön vähemmän lihaa kuin ennen.

- Vältän uusien vaatteiden ostoa ja ostan mielelläni käytettyä/kierrätettyä. Käytän myös vaatteet ja tavarat loppuun.  Osa syy tähän on mun pihiys. En koe vaatteita ja muotia niin tärkeeks että tarvisin usein uusia. En muutenkaan osta paljon ylimääräsiä tavaroita vaan ostamisen ilosta. 

- Vältän turhia kemikaaleja. Esimeksiks huuhteluainetta pyykinpesussa, meikkejä hillitysti, ei turhia ihonhoitotuotteita. Vanulappujen ja kosteuspyyhkeiden sijaan oon suunnitellut et virkkaan kestolappuja, jotka käytän koneessa. Ja mikäli ostan jonkun tuotteen, käytän sen loppuun. 

- Asun keskimäärästä ahtaammin. Asutaan Sergion kanssa yksiössä. 

- Talvella säästetään lämmityskuluissa ja jos on kylmä, lisää vaatetta päälle. Kesälle nukutaan pelkällä pussilakanalla ja talveks on täkki. Vaihtoehtona ois tietty nukkua koko vuos samalla peitolla ja vetää kämppä viileeks/lämpimäks ilmastoinnilla. Mut säästetään rahaa kun ei käyteyä ilmastointia. Ilmastoteko ihan vaan siks että tässäkin ollaan pihejä.  

Siinä muutamia pieniä asioita mainitakseni. Ihminen tekee ilmastoteon pienillä valinnoilla. Esimerkiks jo siinä että valitsee kaupassa läheltä pyydettyä kalaa, vaikkapa muikkuja, sen sijaan että ostas naudanjauhelihaa. Perehdy mitä lähellä tuotetaan ja kannata paikallista. Suomi on täynnä  leipomoita ja sen sijaan että ostat sitä samaa kaukaa tuotua paahtoleipää ni ostappa ens kerralla lähellä valmistettu ruisleipä.  Jos asut yksin ja leipä tuntuu liian isolta, laita neljään osaan ja pakkaseen. Illala muistat vaan ottaa sulamaan palasen aamuks. Ai leipää on jo kuitenkin toimitettu kauppaan että ihan sama mitä ostaa? No niin on ja yhtäpaljon toimitetaan myös ens viikolla ellei kulutus laske. 

Kyl mä tiedän et kuulostaa vieraalle ryhtyä vegaaniks. Eikä jokapaikkaan todellakaan kulje julkista liikennettä. Oon kotosin sieltä mihin pääsee kyllä bussilla mut voi olla ettet pääse koko viikonloppuna pois jos on koulujen loma-ajat. Mut  on onneks satoja asioita jokasen arjessa, jossa voidaan tehä pien hyvä teko. Jos koet ilmasto ahdistusta ja tuntuu ettet tee tarpeeks ni ihan yhtä ahdistuneita on ne jotka ei edes aijo tehdä mitään. Tieto lisää tuskaa ja muutos pelottaa. Jos haluat ostaa sen Turbo moottoripyörän ja laittaa kylkeen I LOVE CO2 tarran ni anna mennä. Teet itestäs vähän naurettavan. (Varsinkin jos seuraavassa lauseessa oletetaan mun olevan jonku raiskaaja moniosaajan puolella?En oo ihan varma miten raiskaaminen liittyy ilmastoon?) Mäkin kapinoin ala-asteella läksyjä vastaan ku ne oli miusta ihan typeriä. Nyt jälkikäteen mietittynä ois vaan pitäny lopettaa se kapinointi ja ottaa vastuu siitä mitä tekee. Mut laura 10-vuotta piti päänsä siinä, mikä on kaikista kivaa.  Tähän voisin kertoo kirjasuosituksen. Tom Phillips: Ihmiset - näin munasimme kaiken. Kirjassa on laaja kattaus ihmiskunnan pieleen menneitä ideoita. Ollaan mm. tuhottu tätä maapalloa tai jopa ihmiskuntaa  ajattelemattomasti, kun ollaan tarvittu nopeita ratkasuja. Kirjassa todetaan mm. että ihmiset on surkeita tekemään kustannushyötyanalyysiä, kun hyödyn houkutus on liian suuri. Ja todellakin ollaan heikkoja houkutuksille, tehdään liian usein typeriä valintoja vaikka joskus vaikutus on pelkästään psykologinen. Ote kirjasta: 

"Ahneus ja itsekkyys liittyvät toiseenkin yleiseen virheeseen: pilaamme kollektiivisesti kaikkien muiden mahdollisuudet, koska ajamme kukin omaa etuamme. Yhteiskuntatieteissä tällaisten munausten ryhmästä käytetään nimitystä sosiaalinen ansa ja yhteismaan ongelma. Kyse on siitä että joukko ihmisiä tekee jotain, mikä yksin tehtynä ja lyhyellä aikavälillä on täysin harmiton mutta mikä suurella joukolla tehtynä ja pitkällä aikavälillä johtaa ikävyyksiin Usein tällöin tulotaan yhteistä luonnonvaraa ylikäytöllä. Esimerrki: Vesistön liikakalastus eli tilanne jossa kalakanta ei enää elvy pyynnin vaikutuksesta. Taloistieteessä on samansukuinen käsite nimeltään negative externality eli ulkoiset kustannukset. Kyseessä on kauppa josta kumpikin osapuoli hyötyy, mutta josta aiheutuvat kustannukset maksetaan muualla, jollakulla joka ei ole kaupan osapuoli. Ympäristön saastuttaminen on tässä klassinen esimerkki: jos ostat tuotteen joltain tehtaalta, sinä hyödyt ja valmistaja hyötyy mutta ne jotka asuvat tehtaan saastuttaman joen varressa, kärsivät."

Ilmasto muuttuu ja lämpenee, se on fakta, mut onks sitä ihan pakko vauhdittaa? Koko asiassa ei tarvi keskittyä siihen kaikkee negatiiviseen mitä ollaa tuhottu tai tuhoamassa, vaan mitä hyvää me voidaan tehä sen etee. sulkematta silmiä faktoilta. Kukaan ei tee isoja asioita yksin, ei edes Greta Thunberg. Jokanen ituhippi, vegaani ja aktivisti tekee huonoja ilmastoratkasuja päivittäin. Jokanen laihuttaja lipsuu jotkus ruokavaliosta, jokanen lintsaa joskus. Jokanen  ajaa joskus omaa etuaan ihan turhaan, ihan vaan siks koska ei ota asioita selvää tai mieti pidemmälle.  En itekkään oo mikää malliesimerkki, en todellakaan. Voin myöntää rehellisesti että mulla on helvetisti parannettavaa. Mut mä edes yritän. Asioista ei tarvi luopuaa tänään ja muuttaa koko elämäntapaa. Keskitytään pienten asioiden parantamiseen. Oli nyt kyse omasta arjesta, työpaikan arjesta, teollisuudesta tai vaikka maanviljelystä. Tarvitaan lisää kokeita ja tuloksia. Parhaat tulokset harvoin tulee ensimmäisellä kokeilulla.  

Jos kuulostaa valeuutiselta ja  Greta Thunberg ahdistaa niin ota asioita selvää. Vaikeiden kysymysten äärellä ihmiset menee helposti lankaan vahvistuharhoihin. Tiede ja tutkimukset laajenee ja kehittyy. Tässä maailmassa on muutakin kuin kuu ja aurinko ja taivaan isä säätämässä säitä. Vaikka se tuntuiskin parhaalta ja turvalliselta vaihtoehota. Voit ihan rauhassa uskoa et joku säätää säitä ja silti vähentää lihan ja maitotuotteiden käyttöä. Ainiin, jo tupakoinnin lopettaminen on oiva tapa hillitä ilmastonmuutosta, siitä kiittää ilmaston lisäks sun oma kroppa. 

Ja mitä lasten saamiseen ja yhteiskunnan jatkumiseen tulee, en ajatellut tulevaisuudessa jäädä lapsettomaks koska lapsi on ilmaston kannalta yks saastuttavimpia asioita. Mun jälkeläiset on syy miks haluun et tää maailma voi tulevaisuudessa paremmin. Pojasta polvi paranee ja jos meidän sukupolvi on opetellut jätteiden lajittelua niin seuraavalle se on normi. Sama  jatkumo uusista normeista päätee toivottavasti myös kasvisruoan tai kulutuksen kanssa. Mä tuun elämään oletettavasti vielä n. 60 vuotta. Mitäs hittoa mä tätä maailmaa pelastan ja kenelle kun teen kuitenki lopulta sen parhaan ilmastoteon ja saan päästöt nolliin. Kyllä kuolema on ilmastolle  kaikista kannattavin teko! 

Mitä jos.

Mun olo on taas normaali. Tai no suhteellisen normaali kun en oo oikein saanu nukuttua. En oo oikein päässy tuhlaamaa mun energiaa yhtään mihinkää, en urheiluun enkä oikein muuhunka Kun oon yrittäny minimoida riskit olla yhtään enempää kipee. Niin eipä oo oikein illalla tuli uni, eikä sen puoleen mielikään oo ollu kovin positiivinen ni iltasin lähinnä kiukuttaa.

Tänään oli kuitenki ensimmäinen päivä ku uskalsin lähtee lenkille. Teki ihan älyttömän hyvää, vähän hikee pintaa, matkaa tuli kartasta laskettuna about  6-7km josta puolet ehkä hölkkäsin. Loput matkasta kattelin maisemia, nautin hyvästä ilmasta ja kunhan haaveilin. Tai no, tuo on sitä mitä mä kai ylipäätäsä teen ehkä puolet mun ajasta. Oon kova tyyppi haaveilemaan ja kelailemaan asioita. Nautin vaan olemisesta. Niinku kaikilla muillakin ni kelat päässä ei aina oo mitään mukavia ja  mietin että mitä jos.

Oon tässä nyt kaks kuukautta koittanu tehä tubeen Draw my life - videoo, jossa siis periaatteena on piirtää ja kertoo mun elämä syntymästä tähän hetkee. En todellakaan osaa piirtää mut ihan oman itseni kannalta on oikeestaan aika mielenkiintosta käydä omaa elämää läpi. Miettii niitä kaikkia asioita jotka on vaikuttanu sen hetkisiin päätöksiin ja mihi elämä on sen jälkee vieny. Tavallaan aika raskasta koska suurimmat muutokset on tullu aina ikävien tuntemusten seurauksena. Kuka sitä nyt elämäänsä lähtis hirveesti muuttamaan jos kaikki on ihan hyvin. Paitsi on mulle tullu onneks vastaan ihan mukaviakin sattumia jotka on vieny eteenpäin ja en mä ilman niitä asuis ja olis täällä ja tässä tilanteessa. Toi koko projekti on aika haastava koska ihan kaikkia yksityiskohtia elämään vaikuttaneista asioista ei voi kertoo jo ihan muiden ihmisten yksityisyyden suojan takia. Ja et miten mä kerron asiat että ihmiset pystyy ymmärtämään mun kokemukset ja miks niitä asioita tapahtu. Ja mitkä niistä kaikista tapahtumista on ne kaikista eniten mun elämään vaikuttaneet asiat.
 Joku ehkä kelaa et miks mä sitten haluun nähä tän kaiken ajan ja vaivan tän asian suhteen? Siks että mä haluun et ihmiset tajuis et kaikille meille taoahtuu paljon asioita ja se just sillä hetkellä tapaama tyyppi on joskus ollu jossain muussa roolissa. Se ihminen ois voinu olla ihan eri tyyppi jos oisitte tavannu eri aikana, ja eri yhteydessä. Haluun tavallaa uskoo et ollaa joka päivä uusia ihmisiä ja meil on mahollisuus tehä asioita paremmin. Vaikkei meijän persoonat ja luonteenpiirteet katoa tai muutu, nekin kaikki piirteet näkyy eri tilanteissa ja elämänvaiheissa osa vahvempina , osa heikompina.

Mut mitä jos. Mitä jos mun elämä ois menny niinku sen suunnittelin. Jos lapsuuden haaveita ei lasketa niiin toivoin  teini-ikäsenä et mulla ois alle 25-vuotiaana ainakin yks lapsi, työpaikka, omakotitalo jossain landella luonnon ympäröimänä. Savitaipaleella kai. Ja olisin naimisissa jonku ihanan miehen kanssa. Kai  jonkun niistä mun ihastuksista joilta en sit oikein keneltäkään saanu vastarakkautta, tai jos sain ni sain myös sydänsuruja. Aina. Välillä myös kohtelua jota en todellakaan olis ansainnu. Asiat ei siis todellakaan menny niinku suunnittelin ja mulla ei oo mitään niistä mitä mulla nyt "pitäis" olla. Ei edes työpaikkaa tällä hetkellä. :D Mitään en haluais menneisyydestä muuttaa, en halua poistaa edes tyhmiä vanhoja facebook päivityksiä vaikka siihen on jopa mahollisuus. Oon tehny isoja virheitä. Joille ei  enää voi mitään. Ne kaikki asiat on tuonu mut tähän ja tehny mut tämmmöseks. En oo enää katkera, en vihaa ketään.  Mut silti haluaisin mahollisuuden nähä miten elämä ois menny jos oisin valinnu joitain asioita toisin. Jos oisinki saavuttanu ne kaikki haaveet ja unelmat joita mul joskus oli. Koska tätä mä en suunnitellu mut silti on ihan hyvä olla. En haluais pois.

Edelleenki oon ihan yhtä eksyksissä mitä mä aijon tulevaisuudessa tehdä. En tiiä tarviiko mun tietääkkä kun tähänki asti asiat on järjestyny ihan hyvin.

Oon hyödyllinen hyödytön.

"Ihanaa" Torstaita! Tää päivä on menny sisällä villasukat jalassa sohvalla torkuessa. Ihan hirvee olo ollu, nyt nyt särkylääkkeillä jo siedettävä. 

Siin mun piirtämä hirvee kissa. Käsialaan en kehtaa ees näyttää mut
tää on kai jo suuntaa antava :D 

    Mä kävin maanantaina ostamassa valkosen taulun (whiteboard?) johon voi kirjottaa tusseilla ja tein siihe itelleni viikko-ohjelman. merkkasin kaikki omat ja sergion menot ja se näyttiki ihan kivalle.  Noin niikun menojen puolesta kivalle koska mulla on ihan tosi huono käsiala ja oon ihan surkee piirtämään, joten se on oikeestaan tosi ruma. Mut vähän uutta intoa tähän viikkoo kun on jotain tekemistä oottamassa. No pieleenhän se meni kun tulin jo heti tiistaina kipeeks. Mulla oli tosi voimaton olo ja jätin treenit väliin.  Kävin silti ostamassa takapihan kukkapenkkeihi samettikukkia ja saniaista ja istutin ne. Tuli ihan kivan näkönen vaikka on vielä aika kesken. Vaatii useemman reissun ku ei ihan hirveen suurta tukkukuormaa saa skootteriin mahtumaa... Keskiviikkona alko kurkkukipu ja tänään torstaina se vaan paheni. Tuntuu että meni jotenkin koko viikko ihan hukkaan kun en pääse harrastuksiin ja joutu perumaan melkeempä kaikki menot mitä eiliselle tai tälle päivälle olin suunnitellu. Samoin huominen on kai pakko pitää vielä lepoo treenaamisesta. Vaik toivottavasti mul on jo huomen paljon parempi olo.  

Kipeenä oleminen masentaa. Tuntee ittensä tosi hyödyttömäks. Mulla on usein myös päässä joku ihme kuvitelma et täs maailmas liian moni asia on mun syytä, tääkin että tulin kipeeks. Ehkä en oo hoitanu kroppaani tarpeeks, syöny tarpeeks terveellisesti, jääny jotku vitamiinit saamatta tai liikkunu niinku pitää, tai että mul oli liian vähän päällä päivänä x kun tuntu vähän kylmälle. Vai stressasin jotain ja stressi laukas taas pakko lepotilan. Tai että oon vaan muuten huono ihminen. Suurimmassa osassa tapauksista ei kai vaan oikeesti voi mitään, mut jostain syystä sitä pitää itteensä edes vamuuden vuoks epäonnistujana. Noh,  tässä ei auta kun järkeillä et nyt pitää vaan levätä. Ehkä tää oli tarkotus ja tuli just tähän hetkeen tarpeeseen. Keuhkoja polttaa ja kurkku tuntuu karheelta. Eikä ruoka maistu. Sääli koska tuolla ois levy suklaata ja karkkipussi, mut nyt on tilanne se ettei ees sokeri  auta. Tilanne on siis tosi huono!! Onneks oon muuten tehny ruokaa pakkaseen ni ei tarvi alkaa laittaa mitään. jotai on kuitenki väkisin pakko syyä et olo kestäis jotenki siedettävänä.

Oon myös onnellinen ettei mun tarvi mennä töihin. Oon ollu liian monessa duunissa joissa tuntee häpeää kipeenä olemisesta. Tosin se liittyy osaks siihen mun huonommuden tunteeseen et ei voi näyttää muiden ihmisten silmissä heikolta. Vaikka ihan suoraan sanottuna kuinka helvetin typerä mä oon ollu? Kuinka typeriä on ollu mun työkaverit jotka tekee samaa? Asiaan liittyy myös ala kohtaisia paineita. Ravintola-ala on kovien duunareitten ala jossa tehdään pitkää päivää, jätetään ruokailut ja tauot välistä, eletään kahvilla ja tupakalla ja nollataan pää viinalla vapaapäivänä, sit kun sellanen joskus on. Sopii työnarkomaaneille ja niille joiden mielestä on ihailtavaa tulla pää kainalossa töihin, koska kuvitellaa olevamme täysin korvaamattomia. Noin niinkun karkeesti sanottuna. Toki ala ja siellä opitut normit vie mukanaan, vaikka pää nollaantuu itsellä useemmin urheilulla ku alkoholilla ja tupakkaa en polta, jää silti työaikana tauot ja ruokailut välistä. Vaikka niihin usein olis jopa aikaa niin  yllä on paine että työt ei lopu ja asiakkaat odottaa. Mut kipeenä töihin tuleminen. Sitä mä en enää halua tehdä, enkä tuntee huonoo omaa tuntoa siitä että paranen kotona. Olenko minä tai kukaan muukaan niin korvaamaton et pitäs mennä töihin tartuttaa työkaverit tai asiakkaat. Ykskä ravintola jossa oon ollu töissä, ei olis kaatunu vaikka oisin ollu viikon poissa. Eikä olis kaatunu vaikka joku työkavereista ois poissa, oltas pärjätty hetki ihan hyvin ilman yhtä tyyppiä. Alalla on myös paljon idiootteja jotka pitää tota paskaa yllä että ollaan jatkuvasti muka niin tehokkaita ja parempi ihmisiä kun tehään puolikuntosena töitä. Jaksetaan lesoilla pitkillä päivillä vaikka oikee osote ois kotona lepäämässä. Ei.  Ette oo parempia työntekijöitä. Ettekä parempi ihmisiä. Ootte itsekkäitä idiootteja joilla on yleensä kieli ruskeena. Sääli että ette pidä itsestänne huolta. Tartutatte muut. ja pitkitätte omaa sairautta. :)

Mutta toisaalta, jossei jotain pahaa ni hyvääkin. Oon nyt kaks viikkoa ollu lähes koko ajan kotona, ihan omasta tahosta kylläkin, mut alkaa jo tehä mieli lähtee muualle. Keksiä ens viikoks tekemistä ja näkemistä kodin ulkopuolelta. Oon mä nytkin tavannu muutamaa kaveria ja käyny harrastuksissa, mut oon pysytelly tässä 12km säteellä kodista koko ajan. Olis ihan kiva vaikka vähän kattoo tätä tai lähikaupunkeja turistin silmin. En oo ikinä oikein siihen ryhtyny kun en oo ehtiny koskaan pitää lomaa, tai jos olen ni loma on menny levätessä ja toipuessa ku mulla palautuminen vie aika paljo aikaa.  Perustelen aina mun huonoa "turismi tietämystä" että en mä osaa sanoa Savitaipaleesta yhtään enempää turistin silmin ja aika harvoin sieltäkään tulee vapaapäivinä lähettyä Lemille tai Lappeenrantaan katsomaan nähtävyyksiä. Mä en vaan oikein oo sitä tyyppiä joka suunapäänä tahkoaa kaikki aktiviteetit ja nähtävyydet ympärillä. Meen mielummin tonne metsään kukkulalle istumaan ja katon ku aurinko laskee vuorien taa ja  kaupungin valot näkyy tuhansina timantteina jossain kaukana. Mut voihan se olla et samanlaisia "tylsiä" kohteita aijon etsiäkkin. Mut mulle ne on just sitä parasta. ei liikaa ärsykkeitä.


Kävin vähän kävelemässä ettei tuu selkä ihan kauheen kipeeks tässä maatessa. Samalla reissulla ostin vesimelonin ja yhen tölkin limpparia. Jos ne ei kirvelis ja ärsyttäs kurkkua niin paljon ku suklaa ja karkit, jotain mielihyvää kuitenki kaipais. Ja ehkä ihan hyödyllistä hyödyttömyyttä hyvällä omallatunnolla. Ehtii kerätä voimia ja suunitella mitä kaikkee kivaa teen ens viikolla.  :)

On hyvä olla täällä.

Oon aika yllättyny itestäni. Olin aika varma et kun tuun takasin Espanjaan, mä joko makaan sohvalla saamatta mitään aikaseks ja ahdistun ku mikään ei kiinnosta, tai sitten mä biletän ja hukkaan aikaa ja rahaa ulkona käymiseen. Kumpaakaan ei oo tapahtunu. Mua ei edes huvita lähtee ulos. Muuta ku kauppareissulle tai harrastuksiin. Tai oleilemaan luonnossa. Mä en haluu hukata aikaa krapulassa makoiluun ja pilata päivää sillä etten saa mitään aikaseks. Darrapäivänä jää treenaaminen välistä ja tulee syötyä kaikkee shittii, eikä mikää juuri huvita. Alkoholi on kuitenki elintoimintoja lamauttava depressantti ja mulla mieliala laskee huomattavasti seuraavana päivänä. On niin paljon kaikkee muutakin kivaa tekemistä johon haluan keskittää energiaa.

Jollekkin muulle tää olis varmaan ihan kauheeta olla päivät vaan yksin kotona, mut mulle tää on ehkä parasta. En juurikaan kaipaa sosiaalista elämää sen enempää mitä saan harrastuksista. Siinä tulee kuitenki jo tunti päivässä muiden ihmisten kanssa olemista. Jos haluan jonkun kanssa jutella ni puhelimen päässä on aina joku jolle soittaa. Sitäpaitsi mun ystävät täällä on yhen käden sormilla laskettavissa, enkä oo niistäkä ees montaa muistanu nähä tässä vähän yli viikon aikana. Oon tosi huono pitää yhteyttä tai tapaamaan ketään. En vaan yksinkertasesti muista kysyä mitä muille kuuluu kun on oman pään sisällä koko ajan joku juttu menossa. Tykkään kuitenkin ihmisistä ja oon sosiaalinen jos ihmisten ilmoille lähen. En välttele ketään sillä että unohdan vastata tai ettei musta kuuluu mitään sataan vuoteen. Oon siitä yksinkertanen että jos ollaan joskus oltu kavereita niin ollaan edelleen. Ei kai se hiljaiselon aikana mikskään muutu. En muutenka tarvi jatkuvaa hälinää tai seuraa,  en oo koskaan tarvinnu. Lapsenaki mul oli aina joku leikki tai projekti menossa jonka kanssa puuhastelin yksin.  Viihdyn siis tosi hyvin yksin ja tavallaan ei harmita yhtään et Sergio on suurimman osan päivästä töissä. Vaikka onhan meillä tosi kivaa aina. Mut kaverit hei, jos ette ihan huku arkeenne ni mulle saa soittaa! :)

Oon joka päivä saanu kotona jotain aikaan, ihan vaan vaikka kotihommia tai tehny ruokaa. Ruoanlaittoon saan kyl kulumaa useemman tunnin ku siinäki tahtoo vähä ideointi lähtee käsistä. Tykkään kokkailla kaikkee uutta ja kokeilla uusia makuja. Sääli että joutuu pitämään ruokabudjetin suht edullisena, että ihan mitä tahansa ei pääse kokeilemaan. Mut halvallakin saa onneks aika paljon kaikkea. Mut kyllä mä joku päivä pureudun viel marketin kalatiskin kaikkiin merenelävii, joita en oo maistanu.

Takapiha alkaa näyttää pikkuhiljaa koko ajan siistimmälle, kyttäilen facebookin market placea jos löytyis vaikka edullisesti jotai juttuja tonne pihalle.  Niin, ja siellä ikeassa pitäs lähteä käymään. Noh, jos ens viikolla joku päivä.

Ens viikolle ajattelin tehä meille jääkaapin oveen kalenterin. Vaikka oonki ollu suhteellisen tehokas ni voisin vielä vähän tehostaa omaa ajankäyttöä ja olla esimerkiks perillä siitä että mikä päivä tänään on. Kuvittelin yks päivä että oon ollu jo ainakin 10 päivää täällä ku oon tehny vaikka mitä, mut olikin kulunu vasta 6 päivää tänne saapumisesta. Tänäänki meinasin lähtee kaupoille mut empäs lähekkään ku on sunnuntai ja kaikki on kiinni. 

Mä oon myös vähä rentoutunu alkuun verrattuna, oon aina ollu aika "kiree" tyyppi jonka on vaikee rentoutuu kun tuntuu et jos yhtään höllään niin kaikki kaatuu mun päälle. Loman ja vapaan oleilun jatkuva suorittaminen kun ei oo missään määrin järkevää. Kalenteri tai "lukujärjestys" viikolle auttas jäsentelemää asioita ja omaa tekemistä. Oon kova kontrolloimaan asioita ja tykkään pitää kaikki langat käsissäni. Mut mun kontrollifriikkiydestä ja vaikeuksista keskittyä sais ihan oman  potauksen. Ja jos en pääse toteuttamaan asioita omalla tyylillä tai saa siihen tukea, leviää pakka helposti käsiin. Tiivistetysti, mä unohtelen paljon asioita ellei asiat/tavarat oo järjestyksessä, mun ajatus harhailee ja esimerkiks  to do-listat on kova sana mun aikaansaamisen kannalta. Niihin on helpompi palata jos joskus sattuu huomaamaan et nyt taas jotain jäi, mut kun ei muista niin ei muista kun päässä on käyny 17496 ajatusta, ideaa tai tunnetta sen jälkeen kun asiaa ekan kerran sovittiin tai käytiin läpi. 

 Meillä on menny myös Neon kanssa ihan hyvin. En oo koskaan ollu kissaihminen mut ollaan alettu tulla yllättävän hyvin juttuu. Mitä nyt 5 yöstä neljänä vaihoin lakanat kun kissalla oli ripuli tai se muuten vaan kusi mun kylkee. Pissaaminen selvis protestiks vääränlaisesta kissanhiekasta ja ripulia aiheutu kun yläkerran vuokraemännän poika päästi sen syömää yläkerran kissojen ruokia. Se kuulema mauku oven takana ni poika oletti että se haluaa tulla leikkimään toisten kissojen kanssa. No ihan varmasti haluaa ja toi kissa haluaa myös syödä pussillisen ruokaa päivässä, kynsiä yöllä ihmisten jalkoja tai kävellä naaman päällä, kusta sänkyyn, purra kaikki kuulokkeen johot poikki, raapia huonekaluja ja kuopia mullat pois mun uusien kasvien kukkaruukuista. Mut ripulia lattialta tai sängystä en jaksa enää siivota. 

Tässä päivää päässäni läpi käydessä ja tätä kirjottaessa mietin vaan että oon aika onnekas nyt. Ihanaa olla täällä ja tehä juttuja joita on aina halunnu tehä. Tekee aivan helvetin hyvää ettei koko ajan suorita jotain eikä kukaan vaadi multa mitään. Voin rehellisesti yrittää parhaani ja se riittää. Koska yleensä "yritä parhaas ja se riittää" on suurimmas osas tapauksista ihan paskaa, ellei sun parhaas ylitä kaikkien muiden ihmisten tavotteet. Oon myös edelleen tosi toiveikas tulevaisuudesta, vaikken tiedä mitä aijon tehdä, mä uskon et mulle löytyy viel paikka.