On hyvä olla täällä.

Oon aika yllättyny itestäni. Olin aika varma et kun tuun takasin Espanjaan, mä joko makaan sohvalla saamatta mitään aikaseks ja ahdistun ku mikään ei kiinnosta, tai sitten mä biletän ja hukkaan aikaa ja rahaa ulkona käymiseen. Kumpaakaan ei oo tapahtunu. Mua ei edes huvita lähtee ulos. Muuta ku kauppareissulle tai harrastuksiin. Tai oleilemaan luonnossa. Mä en haluu hukata aikaa krapulassa makoiluun ja pilata päivää sillä etten saa mitään aikaseks. Darrapäivänä jää treenaaminen välistä ja tulee syötyä kaikkee shittii, eikä mikää juuri huvita. Alkoholi on kuitenki elintoimintoja lamauttava depressantti ja mulla mieliala laskee huomattavasti seuraavana päivänä. On niin paljon kaikkee muutakin kivaa tekemistä johon haluan keskittää energiaa.

Jollekkin muulle tää olis varmaan ihan kauheeta olla päivät vaan yksin kotona, mut mulle tää on ehkä parasta. En juurikaan kaipaa sosiaalista elämää sen enempää mitä saan harrastuksista. Siinä tulee kuitenki jo tunti päivässä muiden ihmisten kanssa olemista. Jos haluan jonkun kanssa jutella ni puhelimen päässä on aina joku jolle soittaa. Sitäpaitsi mun ystävät täällä on yhen käden sormilla laskettavissa, enkä oo niistäkä ees montaa muistanu nähä tässä vähän yli viikon aikana. Oon tosi huono pitää yhteyttä tai tapaamaan ketään. En vaan yksinkertasesti muista kysyä mitä muille kuuluu kun on oman pään sisällä koko ajan joku juttu menossa. Tykkään kuitenkin ihmisistä ja oon sosiaalinen jos ihmisten ilmoille lähen. En välttele ketään sillä että unohdan vastata tai ettei musta kuuluu mitään sataan vuoteen. Oon siitä yksinkertanen että jos ollaan joskus oltu kavereita niin ollaan edelleen. Ei kai se hiljaiselon aikana mikskään muutu. En muutenka tarvi jatkuvaa hälinää tai seuraa,  en oo koskaan tarvinnu. Lapsenaki mul oli aina joku leikki tai projekti menossa jonka kanssa puuhastelin yksin.  Viihdyn siis tosi hyvin yksin ja tavallaan ei harmita yhtään et Sergio on suurimman osan päivästä töissä. Vaikka onhan meillä tosi kivaa aina. Mut kaverit hei, jos ette ihan huku arkeenne ni mulle saa soittaa! :)

Oon joka päivä saanu kotona jotain aikaan, ihan vaan vaikka kotihommia tai tehny ruokaa. Ruoanlaittoon saan kyl kulumaa useemman tunnin ku siinäki tahtoo vähä ideointi lähtee käsistä. Tykkään kokkailla kaikkee uutta ja kokeilla uusia makuja. Sääli että joutuu pitämään ruokabudjetin suht edullisena, että ihan mitä tahansa ei pääse kokeilemaan. Mut halvallakin saa onneks aika paljon kaikkea. Mut kyllä mä joku päivä pureudun viel marketin kalatiskin kaikkiin merenelävii, joita en oo maistanu.

Takapiha alkaa näyttää pikkuhiljaa koko ajan siistimmälle, kyttäilen facebookin market placea jos löytyis vaikka edullisesti jotai juttuja tonne pihalle.  Niin, ja siellä ikeassa pitäs lähteä käymään. Noh, jos ens viikolla joku päivä.

Ens viikolle ajattelin tehä meille jääkaapin oveen kalenterin. Vaikka oonki ollu suhteellisen tehokas ni voisin vielä vähän tehostaa omaa ajankäyttöä ja olla esimerkiks perillä siitä että mikä päivä tänään on. Kuvittelin yks päivä että oon ollu jo ainakin 10 päivää täällä ku oon tehny vaikka mitä, mut olikin kulunu vasta 6 päivää tänne saapumisesta. Tänäänki meinasin lähtee kaupoille mut empäs lähekkään ku on sunnuntai ja kaikki on kiinni. 

Mä oon myös vähä rentoutunu alkuun verrattuna, oon aina ollu aika "kiree" tyyppi jonka on vaikee rentoutuu kun tuntuu et jos yhtään höllään niin kaikki kaatuu mun päälle. Loman ja vapaan oleilun jatkuva suorittaminen kun ei oo missään määrin järkevää. Kalenteri tai "lukujärjestys" viikolle auttas jäsentelemää asioita ja omaa tekemistä. Oon kova kontrolloimaan asioita ja tykkään pitää kaikki langat käsissäni. Mut mun kontrollifriikkiydestä ja vaikeuksista keskittyä sais ihan oman  potauksen. Ja jos en pääse toteuttamaan asioita omalla tyylillä tai saa siihen tukea, leviää pakka helposti käsiin. Tiivistetysti, mä unohtelen paljon asioita ellei asiat/tavarat oo järjestyksessä, mun ajatus harhailee ja esimerkiks  to do-listat on kova sana mun aikaansaamisen kannalta. Niihin on helpompi palata jos joskus sattuu huomaamaan et nyt taas jotain jäi, mut kun ei muista niin ei muista kun päässä on käyny 17496 ajatusta, ideaa tai tunnetta sen jälkeen kun asiaa ekan kerran sovittiin tai käytiin läpi. 

 Meillä on menny myös Neon kanssa ihan hyvin. En oo koskaan ollu kissaihminen mut ollaan alettu tulla yllättävän hyvin juttuu. Mitä nyt 5 yöstä neljänä vaihoin lakanat kun kissalla oli ripuli tai se muuten vaan kusi mun kylkee. Pissaaminen selvis protestiks vääränlaisesta kissanhiekasta ja ripulia aiheutu kun yläkerran vuokraemännän poika päästi sen syömää yläkerran kissojen ruokia. Se kuulema mauku oven takana ni poika oletti että se haluaa tulla leikkimään toisten kissojen kanssa. No ihan varmasti haluaa ja toi kissa haluaa myös syödä pussillisen ruokaa päivässä, kynsiä yöllä ihmisten jalkoja tai kävellä naaman päällä, kusta sänkyyn, purra kaikki kuulokkeen johot poikki, raapia huonekaluja ja kuopia mullat pois mun uusien kasvien kukkaruukuista. Mut ripulia lattialta tai sängystä en jaksa enää siivota. 

Tässä päivää päässäni läpi käydessä ja tätä kirjottaessa mietin vaan että oon aika onnekas nyt. Ihanaa olla täällä ja tehä juttuja joita on aina halunnu tehä. Tekee aivan helvetin hyvää ettei koko ajan suorita jotain eikä kukaan vaadi multa mitään. Voin rehellisesti yrittää parhaani ja se riittää. Koska yleensä "yritä parhaas ja se riittää" on suurimmas osas tapauksista ihan paskaa, ellei sun parhaas ylitä kaikkien muiden ihmisten tavotteet. Oon myös edelleen tosi toiveikas tulevaisuudesta, vaikken tiedä mitä aijon tehdä, mä uskon et mulle löytyy viel paikka.