Helpottaa

Olin just saamassa unen päästä kiinni kun havahduin. Mä kelasin päivän tapahtumia ja päälimmäisenä mielessä oli mun uusin video. Havahduin siihen että mietin oonko ihan oikeesti 24-vuotias. Valehtelinko vahingossa videolla koska muistin väärin? Yritin laskea päässä ja mietin että nyt menee joku vikaan, en mä voi olla. Laskin uudestaan ja otin vielä laskimen käteen. 2019-1995 = 24. Mitä helvettiä, miten tää aika on yhtäkkiä menny ohi? mitä mä oon tehny 20-24 ikävuoden aikana? Musta tuntuu etten ole yhtään valmiimpi tai varsinkaan vanhempi ku ennen. En tiedä yhtään enempää mitä haluan tehdä enkä toisaalta tunne myöskään kehittyneeni ihmisenä juuri mihinkään. En kyllä edes tiedä mihin olisi pitänyt kehittyä ja miltä nyt pitäisi tuntua? Tuntuu että mitään ei olisi edes tapahtunut.

On tapahtunut. Elämä jonka piti olla vaan välivaihe, muuttuikin eletyksi elämäksi. 4 eri työpaikkaa, kahden maan välillä ravaamista, uusia harrastuksia, parisuhde, uusia ystäviä, lukematon määrä hauskoja hetkiä, arkea ja juhlaa.
 Ja ettei elämä nyt ois liian ihanaa ni mukaan on mahtunu isoja huolia ystävistä ja läheisistä, parisuhderiitoja, unettomuutta. Loppuun palaminen, suoranaista vihaa ja katkeruutta epäoikeudenmukaisuudesta, menneisyyden virheiden (tuloksetonta) korjailua, arkeen  hukkumista ja olen myös kohdellut itseäni huonosti.
Oon myös oppinu päästämää irti asioista jotka ei ehkä olekaan niin tarpeellisia kuin kuvittelin. Oon oppinu keskittymään enemmän itseeni ja vähentänyt itseni vertailua muihin.
Tuntuu niin käsittämätömän hyvälle, että oon saanu omat voimani takaisi, oon oma itseni, jaksan puhua, jutella ja olla just se mikä oon. Olen toiveikas ja utelias tulevaisuutta kohtaan. Mun ympärillä ei oo enää sitä ahdistavaa ihmisistä ja ajatuksista koostuvaa joukkiota, joka tekee mut mitättömäks. Huonommaksi ja epäonnistuneeksi. Kelvottomaks kehittymään ja oppimaan tai viemään asioita eteenpäin. Tiedän että musta löytyy ajoittain uhmakkuutta ja sinnikkyyttä, viedä asioita eteenpäi, sellasia joita koen tärkeeks ja joita haluan itse olla tekemässä. En koe et tarvisin mainetta ja mammonaa vaan onnistumisen iloja.

XXX

Tää mun blogi on näköjään menny vähän tämmöseks ihme tuntemusten käsittelyks ja lässynlää jutuiks, mut tää on nyt täl hetkel ehkä paras tapa jäsennellä asioita. Saan asiat käsiteltyä kun niistä jää konkreettinen merkki johonkin. Kirjotin 14-19-vuotiaana päiväkirjaa ja oon säästänyt kaikki. Oon käyny siellä läpi tuntemuksia ja ihmissuhde kiemuroita. Jos osaisin käsikirjoittaa sarjoja tai näytelmiä, sais sieltä jokseenkin hyvää draamaa, karrikoituneine hahmoineen. Ehkä joskus. Asiat  (rikokset) joutaa myös vähän vanheta, ettei tuu kellekkään paha mieli.

Arkisempiin asioihin, Mun viimeinen työpäivä partarannassa oli eilen ja nyt tekis mieli itkeä onnesta. Tuntuu hyvälle, mulla oli hyvä kesä, hyvät tyypit töissä. Ihanat asiakkaat. Sain hyvää palautetta ja jo ekalla viikolla yks asiakas tuli kertomaan että mulla on kesätyöläiseks varsin ammattimainen ote asiakaspalveluun. Kiittelin kovasti ja oli pakko kertoa et mun ammattimainen asiakaspalvelu on ihan 8 vuoden harjoittelun tulosta. Oli kiva olla hyvä siinä mitä teen. Sain vielä pisteet kotiin että olin paikallinen. Meista kesätytöistä ainut. Oon myös viettäny lapsuuden kesät saimaalla veneellä reissailen ni löyty veneilijöiden kanssa heti yhteistä puhuttavaa. 

Mulla alkas viikon päästä treenaaminen ja ennen sitä pitäs ottaa vähä kolmen kuukauden lepsuiluu kiinni. Kävin tekemässä yhen treenin jo, about puolet pienemmillä painoilla kuin "noraalisti" ja nyt hyvä et pääs aamul sängystä ylös. Viikko aikaa kohottaa kuntoa, vaikkei viikossa nyt ihan huipputuloksiin pääse, ei kyllä oo tarkotuskaa. Pehmentää vaa laskua. 

Noh, jännä nähä mitä ens viikko tuo tullessaa. Nyt mulla on vähän kipee olo, varmaa helpottuneen stressin myötä. Katellaa! En taas jaksanu oikolukea ku on huono olo. Nyt meen sohvalle makaamaa, enkä tee mitään. Paitsi syön ja katon jotain sarjaa. Nautin siit et saan olla yksin.